Minne mennä

Koko perheen Metsämörri-päivä Sotungissa

Perhepäivässä voi kulkea myös mörripolulla.

Arkisto/Tomi Glad

Vantaan Latu ja Polku järjestää syyskaudella neljä Metsämörrin perhepäivää Bisan majalla Sotungissa.

Perhepäivä järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina kello 10–14. Ensimmäinen niistä on 7. syyskuuta. Paikalle saa tulla perheen oman aikataulun mukaan. Tapahtumaan ei vaadita ennakkoilmoittautumista.

Kaikenikäiset lapset perheineen ovat tervetulleita mukaan, vaikka tehtävät on suunniteltu lähinnä 5–7-vuotiaille. Lauantaina 7. syyskuuta askarrellaan pihlajanmarjoista koruja tai kolmiulotteisia kuvioita grillitikkujen ja hammastikkujen avulla.

Paikalla on myös Metsämörri-satuhahmo, joka innostaa lapset leikkimään, liikkumaan ja tutkimaan luontoa.

Majalta lähtee mörrripolku, jonka varrella on tehtäviä. Polun voi kiertää joustavasti omaan tahtiin. Polku päättyy nuotiolle, jossa voi lämmittää ja syödä omia eväitä.

Bisan maja sijaitsee Sotungissa Bisajärventiestä erkanevan polun päässä. Lisätietoa ja tarkat saapumisohjeet Vantaan Ladun kotisivuilta. 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu