Puheenaihe

Yle: Huoltajuuskiistat puolittuneet vapaaehtoisen sovittelun myötä

Jos vanhemmat eivät erotessaan saa keskenään sovittua lapsensa huoltajuusjärjestelyistä, apu löytyy käräjiltä.

Paula Pohjamo

Vanhempien avioero koskee vuosittain noin 30 000 lasta. Valtaosa vanhemmista saa sovittua keskenään lapsen huoltojärjestelyistä.

Noin 2 000 huoltajuuskiistaa päätyy käräjille. Niistä jo yli puolet sovitellaan vapaaehtoisesti ilman oikeudenkäyntiä, uutisoi Yle.

Sovittelut järjestään käräjäoikeuksien tiloissa vapaamuotoisina neuvotteluina. Vanhempien lisäksi sovitteluun osallistuvat käräjätuomari, asianajajat ja asiantuntija-avustaja.

Sovitteluja tehdään kaikissa Suomen kahdessakymmenessä käräjäoikeudessa. Ensimmäiset käräjät testasivat sovittelua jo vuonna 2012. Koko maan kattavaksi järjestelmäksi tuomioistuinsovittelut vahvistettiin vuoden 2015 alussa.

Sovittelumäärät vaihtelevat suuresti alueittain.

Eniten sovitteluja on toteutettu Helsingin, Oulun ja Keski-Suomen käräjäoikeuksissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu