Puheenaihe

Muistatko Furamon talon?

Furamo purettiin 1950-luvun lopulla nykyisen Satomäen alueella.

Antti Yrjönen/Vantaan kaupunginmuseo

Vantaan kaupunginmuseon kokoelmissa on Matti Warénin akvarellityö Furamo-nimisestä rakennuksesta. Mitä tarinoita teos meille kertoo?

Furamo sijaitsi nykyisen Satomäen alueella Ohrakuja 3:n pistetalojen välimaastossa. Paikalla on edelleen nähtävissä talon kivijalan jäänteitä.

Furamo rakennettiin 1800-luvun lopulla ja siinä oli noin 10 huonetta.

Tilaan kuului talousrakennus ja aluetta kiersi oma kävelytie, itäreunassa oli tenniskenttä.

Tarina kertoo, että haulikkoammunnan olympiamitalisti Konrad ”Konni” Huber harjoitteli savikiekkojen ja varisten ampumista Furamon pienen vajan kattoluukusta 1930-luvulla.

Furamon viimeinen omistaja oli Greta Gadd. Hänen kuolemansa jälkeen, vuonna 1958, alue vuokrattiin Sato-yhtiön perustamille asunto-osakeyhtiöille. Huvila ja muut vanhat rakennukset purettiin uusien kerrostalojen tieltä.

Tämä teos on kuulunut Emil G. Oeschille, joka muutti Furamoon vuonna 1919. Oesch työskenteli insinöörinä Vesijohtoliike Huberilla, jonka huvila sijaitsi Gammelkullassa, Furamon läheisyydessä.

Furamossa asuessaan leskimies Oesch avioitui ja hänen perheensä kasvoi kolmella lapsella, joista yksi oli vuonna 1920 syntynyt Hans. Syyskuussa 1921 perhe muutti Mänttään, josta Emil sai insinöörin paikan Serlachiuksen tehtailta.

Ilmeisesti Furamo oli Oeschille tärkeä paikka, koska heidän perhetuttavansa Matti Wáren teki heille Furamosta maalauksen. Perheen poika Hans ja vaimonsa Toini saivat taulun häälahjaksi vuonna 1945.

Akvarellityö Hansin ensimmäisestä kodista säilyi heidän kotonaan, josta se päätyi Vantaan kaupunginmuseolle.

Annamari Juvonen-Eskola

Juttusarjassa nostetaan esille paikallista historiaa tutustumalla Vantaan kaupunginmuseon kokoelmiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu