Puheenaihe

Rikkinäisestä hissistä tuli asukkaille iso riesa – VAV: Heitteillejättöä ei ole tapahtunut

Saija Lönnqvist on harmistunut rikkinäisestä hissistä, koska hänen on vaikea kävellä portaita ylöspäin.

Marika Lumme

Tikkurilassa Lummetiellä sijaitsevan kerrostalon hissin jatkuva reistailu on vaikeuttanut talon asukkaiden arkea. Kerrostalossa asuva Lauri Löksy on kantanut parivuotiaan lapsen lastenvaunut ylös ja alas kolmannesta kerroksesta lukuisia kertoja. Löksyn mukaan hissi on ollut epäkunnossa viime aikoina hyvin usein.

– Viimeiset puoli vuotta olen niitä kantanut, hän toteaa.

Joskus isä toteuttaa päivän ohjelman sen mukaan toimiiko hissi vai ei.

– Jos hissi toimii, voimme ottaa vaunut ja lähteä pidemmälle viettämään päivää. Jos hissi ei toimi, jäämme lähelle leikkimään. Lapsi on vielä sen verran pieni, ettei hän jaksa kävellä pitkiä matkoja, Löksy selvittää.

Hissiongelmista kärsivä kerrostalo sijaitsee Lummetie 11:ssä ja sen omistaa VAV. Ongelmat ovat koskeneet C-talon hissiä.

VAV:n toimitusjohtaja Teija Ojankosken mukaan kerrostalon kaikkien rappujen hissit uusitaan syksyn aikana. Kyseessä on perusparannus, jonka suunnittelu aloitettiin vuosi sitten.

– Perusparannuksen piti alkaa A-rapusta, mutta olemme muuttaneet järjestystä, koska C-rapun hissin kanssa on ongelmia, Ojankoski sanoo.

C-rapussa asuva Saija Lönnqvist muutti kerrostaloon vuonna 2017. Hänen mukaansa hissi on temppuillut koko tämän ajan.

– Hissi jumiutuu johonkin kerrokseen ja se pitää käydä painamassa liikkeelle sieltä, jonne se on jäänyt. Välillä hissi myös jää kerrosten välille. En uskalla mennä kyytiin, etten jää jumiin, Lönnqvist sanoo.

VAV:n korjauspäällikkö Jarkko Heikkisen mukaan hississä on ilmennyt vikoja viime vuoden lopusta ja kahden viimeisen kuukauden aikana enemmän.

– Hissin sähköjärjestelmässä on ollut toimintahäiriötä. Hissiä on korjattu viisi kertaa ja lisäksi muutamissa tapauksissa huoltoliikkeen tullessa paikalle hissi on jo toiminut, Heikkinen sanoo.

Ojankosken mukaan hissiremontteja tehdään useissa VAV:n kerrostaloissa. Vaikka Lummetielle perusparannusta on suunniteltu jo vuoden ajan, on korjaustöitä Ojankosken mukaan mahdotonta nopeuttaa.

– Hissien osat täytyy tilata ulkomailta ja se voi kestää todella kauan, Ojankoski sanoo.

Heikkinen arvioi ensi viikolla alkavan remontin valmistuvan kuukaudessa. Tänä aikana hissi on kokonaan pois käytöstä. Lönnqvist aikoo itse muuttaa pois täksi ajaksi. Häntä mietityttää kuinka pärjää esimerkiksi rollaattorin avulla kulkeva naapuri.

– Heitteillejättöä ei ole tapahtunut, eikä tapahdu. Ikäihmisille on olemassa Vantaan kaupungin seniorineuvonta, josta he saavat tarvittaessa apua. On aina ihmisen oman päätöksen varassa, kuinka paljon apua hän haluaa ottaa vastaan, Ojankoski sanoo.

Peruskorjauksessa uusitaan muun muassa nostokoneisto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

VAV:n ja Firan ekohanke kariutui Koivuhaassa – Asuntojen rakentaminen olisi tullut liian kalliiksi28.2.2019 07.50
VAV:n vuokra-asuntojen rakentaminen notkahti viime vuonna – Nyt tahti paranee21.2.2019 07.05
Tikkurilaan valmistuu VAV:n savuttomia vuokra-asuntoja keväällä – Talossa myös tuettua asumista26.1.2019 09.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu