Minne mennä

Vantaalla on kaksi hienoa keskiaikatapahtumaa – lauantaina markkinat pidetään Vallinojalla

Aini Julkunen ja Johanna Keinänen kutsuvat steinerkoulun järjestämille keskiaikamarkkinoille.

Päivi Tuovinen

Helsingin pitäjän kirkonkylässä pidettävällä Helsingan keskiaikapäivällä on "pikkusisko" Vallinojalla. Myös Vantaan seudun steinerkoululla järjestetään joka syksy keskiaikamarkkinat.

Vallinojan markkinat on Helsingan päivään verrattuna pieni. Koulun piha-alueella käy keskimäärin 500–600 ihmistä, kun Pyhän Laurin kirkon ympäristö veti elokuussa peräti 11 000 kävijää.

Mutta steinerkoulun tapahtuma on paljon vanhempi. Se on järjestetty vuodesta 1998 lähtien ja Helsinga vasta neljä kertaa.

Tapahtumat eivät kilpaile keskenään vaan auttavat toisiaan. Keskiaikamarkkinoiden järjestäjiin kuuluvat äidit Johanna Keinänen ja Aini Julkunen kertovat, että Helsingan keskiaikapäivää järjestävältä Vantaa-Seuralta on saatu yhteystietoja muun muassa sopivista esiintyjistä.

Julkunen piti itse tinakorupajaa Helsingassa ja näki siellä jalkapuut. Hän mietti, että ne sopisivat myös Vallinojan tapahtumaan.

– Jalkapuut ovat keskiaikapäivän vapaaehtoisena olleen pariskunnan tekemät ja saamme ne heiltä lainaan, Julkunen iloitsee.

Steinerkoulun tapahtumassa on muutakin tuttua Helsingasta, kuten Barbaarikartanon ritariratsastajien näytös.

Keskiaikamarkkinoilla voi myös pehmomiekkailla, ampua muinaisjousella ja katsoa Nukketeatteri Pinokkion Kuninkaanlinnan hammassärky -nukketeatteriesityksen sekä kuulla Härkätien Leikareiden esityksiä.

Tyhjin vatsoin ei tarvitse lauantaita viettää, sillä kievarissa myydään keittolounasta, kertoo Keinänen.

– Leipäkin tehdään itse. Se on hirveän hyvää, Julkunen mainostaa.

Ja tietysti markkinoilla pitää olla grillimakkaraa, leivonnaisia ja kahvia sekä myynnissä muun muassa käsityötuotteita ja hunajaa.

Markkinoiden järjestäminen on Vantaan seudun steinerkoulun kouluyhdistyksen eli vanhempien vastuulla. Oppilaat ovat mukana kaikessa mahdollisessa, kuten kievarin pyörittämisessä, puhtaanapidossa, markkinoinnissa ja koristelussa.

Jokaisella luokalla on oma vastuualue, kuten ensimmäisen luokan oppilailla peruna-arpajaiset. Arpajaisissa arvataan perunoiden määrä säkissä ja lähimmäksi osunut voittaa herkkukorin.

Luokat voivat pitää myös omia kojua ja kerätä varoja leirikouluihin.

Keskiaikamarkkinat

Vantaan seudun steinerkoulun keskiaikamarkkinat pidetään Vallinojalla (Satakielentie 5) la 21.9. klo 10–14.

Markkinoille on vapaa pääsy.

Keskiaikamarkkinat kuuluu koulun vuosisuunnitelmaan ja se on vuoden suurin ponnistus, jota valmistellaan kuukausia. Se on oppilaille koulupäivä.

Vantaan seudun steinerkoulu on 12-luokkainen yhtenäiskoulu ja siihen kuuluu myös ylioppilaskirjoituksiin valmistava 13. luokka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Helsingan keskiaikapäivä ei pysty enää kasvamaan – Tapahtuma teki taas kävijäennätyksen25.8.2019 09.00
Steinerkoulu suunnittelee laajennusta Vallinojalla19.9.2014 06.00
Kosmos hurmasi yleisön Vantaan steinerkoulussa9.11.2012 09.04
Keskiaikaharrastajien joukossa Kirsi Karhapää on oman elämänsä kreivitär, joka niiaa ylempiarvoisiaan7.8.2019 06.30
Kirkonkylässä sukelletaan keskiaikaan – "Elämä oli pitkälti selviytymistä"8.8.2018 18.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu