Puheenaihe

Jan Vapaavuori vetoaa suoraan kaupunkilaisiin keskustatunnelihankkeessa – "Ideologisella kaupunkisuunnittelulla on kääntöpuolensa"

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on pettynyt keskustatunnelihankkeen romuttumisesta. 

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ottaa myöhemmin tänään julkaistavassa blogissaan avoimen kirjeen muodossa tiukasti kantaa Helsingin keskustan suunnittelun kiemuroihin.

Hän viittaa Sdp:n valtuustoryhmän keskiviikkoiseen ilmoitukseen, jossa ryhmä ei aio kannattaa keskustatunnelin rakentamista, vaan sen sijaan laajentaa kävelykeskustaa.

– Olen tästä äärimmäisen pettynyt. Politiikkaan kuuluvat voitot ja tappiot ja demokratiassa enemmistön mielipidettä pitää aina kunnioittaa, vaikka sitä pitäisi kuinka hölmönä ja lyhytnäköisenä, Vapavuori muistuttaa.

– Tapa, jolla nykyiseen tilanteeseen ajauduttiin, masentaa mieltä kuitenkin vielä enemmän. Koen kovista yrityksistä huolimatta epäonnistuneeni pyrkimyksessäni luoda kaupunkiin sellaista modernia kulttuuria, jossa kaupungin menestykseen olennaisesti vaikuttavat asiat ratkaistaisiin huolellisesti tutkittuun tietoon perustuen, tähän tukeutuvan aidon kansalaiskeskustelun pohjalta, eri näkökohtien kiihkottomaan punnintaan nojaten, sekä toisia poliittisia ryhmiä kunnioittavalla, ennakoitavalla ja vastuullisella tavalla

Vapaavuori muistuttaa, että hyvin ideologisesti johdetulla suunnittelulla on aina kääntöpuolensa.

– Viimeisin esimerkki on Jätkäsaaren puuroutunut liikenne, joka perustuu huonoihin ratkaisuihin, jotka näkyvät jo nyt, vaikka alueen rakentaminen on vielä pahasti kesken. Kaupunki hakee nyt kilvan kalliita hätäratkaisuja tilanteen korjaamiseksi siinä vaiheessa, kun maito on jo maassa.

Vapaavuori myöntää, että keskustatunneli nostaisi päästöjä arviolta 0,1 prosenttia. Hän huomauttaa, että ruuhkainen liikenne nostaa päästöjä yhtä lailla. Vapaavuori peräänkuuluttaa myös pitkäjänteisempää ajattelua. Tunneli palvelisi sata vuotta ja sinä aikana autoilun teknologia ehtisi mullistua.

Yksi unohdettu näkökulma keskustelussa on Vapaavuoren mukaan työpaikkojen kato keskustassa ja ruuhkien siirtyminen kehäteille. Helsingin keskusta on menettänyt jopa 15 000 työpaikkaa viime vuosina ja samalla työt – ja ruuhkat – ovat siirtyneet muualle.

Vapaavuori pyytää kaikilta kaupunkilaisilta nöyrimmin anteeksi, ettei heille edes tarjottu mahdollisuutta arvioida asiaa huolellisen valmistelun luoman riittävän tiedon pohjalta.

– Elämme hullussa maailmassa, jossa fiksujen kaupunkien pitäisi pyrkiä luomaan luottamusta hyvään ja kokonaisvaltaiseen päätöksentekoon ja ihmisten asioiden hoitamiseen, Vapaavuori pahoittelee.

– Olisin niin kovin vahvasti toivonut, että Helsinki olisi voinut toimia tässä edelläkävijänä. Pidän isona henkilökohtaisena tappiona, ettei tässä nyt onnistuttu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Helsingin ykköspoliitikot nokittelevat keskustatunnelista – "Minulla on unelma"13.9.2019 14.49
Pormestari Vapaavuori nosti karun faktan esiin väittelyssä keskustatunnelista – "Hätkähdyttävää kyllä"25.9.2019 15.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu