Paikallisurheilu

Loukkaantuminen piti maratoonari Laura Mannisen pois radoilta yli kaksi vuotta – "Aluksi aina kun joku kysyi juoksusta, aloin itkeä"

Laura Manninen innostui niin paljon porrasjuoksusta, että hän päätyi ostamaan kotiinsa porrasjuoksulaitteen.

Simo Arkko

Vantaan Kenttäurheilijoiden Laura Manninen avaa kotiovensa hymyillen. Sille on syynsä, sillä juoksua rakastava maratonjuoksija on päässyt pitkän tauon jälkeen takaisin kilparadoille.

Muutama viikko sitten SM-maratonilla Espoossa kultaa juossut Manninen joutui luopumaan maratonjuoksuista yli kahdeksi vuodeksi keväällä 2017. Silloin hän ymmärsi, etteivät jalat kestäneet juoksemista.

Jalat rikkoontuivat New Yorkissa maaliskuussa 2017, kun Manninen juoksi nyt jo alitetun sisäratojen maratonin maailmanennätysajan. 200 metrin radalla juokseminen vahingoitti Mannisen molempien jalkojen jänteitä.

Juoksusta nauttiminen oli pitkään mahdotonta.

– Siihen meni kaksi kuukautta, että sisäistin tilanteen. Aina, kun joku kysyi juoksusta, aloin itkeä. Se oli ihan hirveää, Manninen kertoo kotitalonsa kuntosalilla.

Hän yritti tuolloin järkeillä löytävänsä varmasti muutakin tekemistä. Pitää vain nauttia asioista, joita voi tehdä.

Vaikka maratoonari löysikin muuta tekemistä ja kävi edelleen kuntosalilla, löytyi uusi mieliharrastus vasta tammikuussa 2018, jolloin Manninen kokeili ensimmäistä kertaa porrasjuoksulaitetta Etelä-Afrikan lomallaan.

– Innostuin siitä niin, että yhtenä aamuna kuntosalin manageri tuli sanomaan, että täällä pitäisi muidenkin päästä käyttämään laitetta, Manninen naurahtaa.

Loman jälkeen ei mennyt kuin kolme kuukautta siihen, että Mannisten kotiin ilmestyi porrasjuoksulaite.

 

Manninen alkoi lopulta etsiä mahdollisuutta kilpailemiseen. Huhtikuussa hän päätyi aloittamaan porrasjuoksun maailmancupin, johon kuuluu 11 eri osakilpailua maailman suurimmissa kaupungeissa.

Kilpailut ovat sujuneet toistaiseksi hyvin ja Manninen johtaa maailmancupia.

Hän ei tule kuitenkaan omien sanojensa mukaan cupia voittamaan, sillä maailmancupin kokonaistilastoon lasketaan viisi parasta kilpailua.

Manninen povaa cupin voittoa Suzy Walshamille, joka on kilpaillut lajin parissa jo 16 vuotta. Walsham pystyy myös harjoittelemaan lajinomaisesti, sillä hän asuu 40 kerroksisessa pilvenpiirtäjässä.

– Minun on pakko osallistua kaikkiin kilpailuihin, että voin harjoitella. Porrasjuoksu on aika tekninen laji. Olennaisia ovat käännökset, joita en voi harjoitella kuin kilpailuissa.

Porrasjuoksun maailmancup huipentuu joulukuussa Hongkongissa juostavaan finaaliin. Se jäänee Manniselle toistaiseksi viimeiseksi kilpailuksi, sillä kestävyysjuoksija pystyi juoksemaan kesällä pitkästä aikaa kivuttomasti.

Muutamien kesäkuussa juostujen matkojen jälkeen hän päätti ilmoittautua Kalevan kisoihin, jossa hän sijoittui 10 000 metrin matkalla neljänneksi ajalla 34.56,98.

– Kun antaa pirulle pikkusormen, niin se vie koko käden. Siitä se juoksu alkoi taas maistua, Manninen iloitsi.

Hiljattain 45-vuotiaiden uuden maratonin SE:n juossut Manninen nauttii juuri nyt juoksemisesta enemmän kuin koskaan aiemmin.

Hän uskoo, että kesäkuun alussa juostu 45-vuotiaiden puolimaratonin Suomen ennätys 1.19,17, on rikottavissa Vantaan maratonilla.

– Niin huono lukema olisi kiva saada nätimmäksi.

 

Simo Arkko

Vantaa maraton

Vantaa maraton juostaan 12. lokakuuta. Maratonin lähtö- ja maalialue on Tikkurilan urheilupuistossa.

Maratonin osallistujamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta.

Maraton on osana Vantaan kestävyyskierrosta ja on samalla koko kierroksen viimeinen laji.

Ennen viimeistä kilpailua naisten kestävyyskierrosta johtaa niukasti Riikka Kuronen, joka taistelee kokonaiskilpailun voitosta Kirsi Roineen kanssa.

Miesten sarjassa johtopaikkaa pitää Joni Karjalainen ja toisena on Arto Pajunen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Näin sujui Laura Mannisen ME-maraton – "Pyrin pääsemään flow-tilaan"9.4.2017 07.30
KU-58:n Laura Manninen ennätysvauhdissa New Yorkissa27.3.2017 16.46
Vantaan Maratonilla tehtiin maailmanennätys11.10.2016 09.42

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu