Puheenaihe

Lapsiaan tukistanut isä tuomittiin pahoinpitelyistä – joutuu maksamaan jälkikasvulleen korvaukset

Lapsen tukistaminen on kielletty laissa jo vuonna 1984. Se on lain mukaan fyysistä ja alistavaa kuritusväkivaltaa, josta annetaan rikostuomio. Kuvituskuva.

Mutila Tiina

Lapsiaan tukistamalla kurittanut isä sai käräjillä tuomiot neljästä lievästä pahoinpitelystä.

Isä valitti tuomiostaan Helsingin hovioikeuteen, joka ei ottanut tapausta edes käsiteltäväksi.

Käräjien tuomiot jäivät voimaan.

Neljän lapsen 37-vuotias isä ei halunnut tulla kuulluksi asiassa käräjäoikeudessa.

Esitutkinnassa hän oli myöntänyt tukistaneensa 16-vuotiasta poikaansa tilanteessa, jossa poika tuli vappuna kotiin humalassa.

Poika oli aiemmin päivällä varastanut kotoaan alkoholia ja tuli hakemaan lisää juotavaa. Isä kielsi poikaa lähtemästä enää ulos ja uhkasi soittaa poliisit.

Kun poika ei edelleenkään totellut, isä otti häntä hiuksista kiinni ja painoi hänet maahan.

Poika ja perheen äiti eivät halunneet tulla kuulluiksi asiassa.

Perheen kolmea nuorempaa lasta kuultiin HUSin Lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikössä. Kuulemiset tallennettiin todisteeksi käräjäoikeuteen.

Kaikki kolme lasta kertoivat isän käyttäneen tukistamista kurinpitokeinona.

Esitutkinnassa isä myönsi tukistaneensa lapsiaan tilanteissa, joissa mikään muu ei tehonnut ja vaimo on pyytänyt miestään panemaan lapset kuriin.

– Minä olen sitten tarttunut sitä lasta hiuksista kiinni, joka on ollut se villitsijä. Tällä tavalla olen saanut lapsien huomion ja tilanteen

rauhoittumaan, isä kertoi esitutkinnassa.

Isän mukaan tukistaminen tai mikään muukaan fyysinen väkivalta ei ole perheessä tavanomaista eikä äiti hyväksynyt tukistamista.

– Olen sen jälkeen, kun tilanne on rauhoittunut, pyytänyt lapsilta anteeksi ja käynyt tilanteen läpi. Nämä tilanteet ovat hyvin stressaavia, missä olen joutunut tukistamaan lapsia, isä kertoi.

Syyttäjä vaati isälle tuomioita kaikkien neljän lapsen pahoinpitelystä.

Käräjäoikeus totesi tuomiolauselmassaan, että kokonaisuutena arvostellen isän yksittäisiä tekoja ei voida arvioida niin

vakavina, että hänet tulisi tuomita pahoinpitelystä.

Isän katsottiin syyllistyneen menettelyllään lievään pahoinpitelyyn. Yhteisrangaistuksena hän sai 45 päiväsakkoa, mikä hänen tuloillaan tarkoitti yhteensä 270 euroa.

Lapsista useimmiten tukkapöllyä saanut tytär saa isältään 300 euroa korvausta tilapäisestä haitasta, kivusta ja särystä.

Alkoholia varastanut teinipoika saa samoilla perusteilla isältään vahingonkorvausta sata euroa.

Nuorimmat kaksi lasta saavat kumpikin isältään korvauksena tukistamisista 50 euroa.

Lisäksi isä joutuu korvaamaan valtiolle kolmen nuorimman lapsensa edunvalvojina toimineille asianajajille yhteensä 2 111,46 euroa eli 703, 82 euroa per asianajaja.

Yhteensä isälle määrättiin maksettavaa 2 881,46 euroa

Lasten fyysisen ja alistavan kurittamisen kieltävä laki tuli voimaan vuonna 1984. Kuritusväkivaltaan lasketaan myös henkinen väkivalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu