Puheenaihe

IS: Äidin ruumis tuhkattiin lasten tietämättä – lääketieteelle lahjoitettu ruumis jäi hautaamatta kirjausvirheen vuoksi

Kuvituskuva.

Jussi Vehkasalo / Arkisto

Pääkaupunkiseudulla asuvat siskokset Pia Litmo ja Päivi Malmari saivat tämän viikon alussa järkyttäviä uutisia äitinsä ruumiista, kertoo Ilta-Sanomat. Heidän kaksi vuotta sitten Turun yliopiston biolääketieteen laitokselle lahjoittamansa äidin ruumis oli tuhkattu ja vastoin äidin sekä lasten tahtoa tuhkat oli siroteltu Muistolehtoon Turkuun. Äiti jäi näin hautaamatta ja vaille hautapaikkaa.

Omaisten toive äidin hautaamisesta ruumiin 1–2 vuoden laitoksella olon jälkeen oli yksinkertaisesti unohdettu kirjata luovutuslomakkeeseen. Omaisille olisi pitänyt ilmoittaa äidin tuhkaamisesta, koska tuhkat oli tarkoitus haudata äidin viimeisen toiveen mukaisesti Poriin hänen veljensä kanssa samaan hautaan.

Asia selvisi siskoksille, kun he ottivat laitokselle yhteyttä kahden vuoden alkaessa tulla täyteen. Äiti olikin jo tuhkattu viime vuonna. Myös erään laitoksen työntekijän asenne asiaa kohtaan oli Litmon mukaan ollut töykeä ja vähättelevä. Kyseinen henkilö oli kuulemma jossain vaiheessa sanonut: ”Enhän minä nyt tässä voi tuhkaksi muuttua”.

Biolääketieteen laitoksen edustajan professori Juha Peltosen mukaan heille on tapahtunut selkeä virhe ja hän pahoittelee tilannetta. Laitoksella parhaillaan selvitetään, miten tällaisen virheen tapahtuminen voidaan jatkossa estää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu