Puheenaihe

Parkkipaikan etsiminen kiristää hermoja Vantaalla – "Olen saanut vuoden aikana noin 10 parkkisakkoa"

Keimolanmäen vähäiset parkkipaikat harmittavat Amanda Heikkistä eikä hän ole ainoa, jota tilanne sapettaa.

Armi Suojanen

Kotiin Keimolanmäkeen päästyään Amanda Heikkinen alkaa etsiä autolleen pysäköintipaikkaa. Silloin pinna kiristyy, sillä moni muukin on samassa puuhassa.

– Tulee kyllä hirveä stressi, kun tule kotiin, Heikkinen sanoo.

Uudella asuinalueella on kova pula varsinkin vuokrattavista paikoista, mutta myös kadunvarsien parkkipaikoista.

Keimolanmäkeä mainostetaan hyvien kulkuyhteyksien asuinalueena, mutta kaikille joukkoliikenne ei vain käy. Heikkinen opiskelee ja tekee samalla vuorotyötä rautakaupassa. Vuorot alkavat tai päättyvät usein niin hankaliin aikoihin, että julkista liikennettä on mahdoton käyttää.

– Ja jos voi, aikaa menee 3–4 kertaa enemmän kuin omalla autolla. Heikkisen rekka-autoa ajavan poikaystävän ajot alkavat tavallisesti Espoon Kivenlahdesta, mutta lähtöpaikat voivat myös vaihdella. Lisäksi työt voivat alkaa jo aamulla neljältä.

Pariskunta muutti Keimolanmäkeen elokuussa 2018. Heti muutettuaan he ilmoittautuivat jonottamaan taloyhtiön vuokraamia autohallipaikkoja. Vuodenvaihteessa pariskunta sai hallista yhden paikan.

– Se kumpi meistä tulee aikaisemmin kotiin, yrittää löytää parkkipaikan tienvarresta ja myöhemmin tuleva ajaa halliin.

Kadunvarsipaikan saamisessa tarvitaan tuuria ja usein myös ajelua edestakaisin ennen kuin paikka löytyy, jos löytyy. Iltapäivän viimeisistä vapaista kadunvarsipaikoista käydään kiivasta kisaa.

Heikkinen on tehnyt myös yövuoroa. Se oli erityisen hankalaa ennen kuin pariskunta sai hallipaikan. Kadulla kun oli aiemmin kahden tunnin ilmainen pysäköinti kello 7–17.

– Kun tuli yöllä kotiin, piti jo aamulla aikaisin käydä siirtämässä autoa kahden tunnin välein, ettei saanut sakkoja.

Aina hän ei jaksanut herätä.

– Olen saanut vuoden aikana noin 10 parkkisakkoa.

Nykyisin asuinalueen läpi kulkevan Keimolankaarteen varteen voi pysäköidä neljäksi tunniksi. Kadun pohjoispäässä pysäköintiaikaa on kuitenkin vain tunti kello 19:ään asti.

Heikkinen on välillä jättänyt autonsa myös juna-aseman liityntäpysäköintipaikalle Kivistön puolelle. Sieltä on vielä kilometrin matka kotiin eikä yöllä ole mukava kävellä. Keimolan liityntäpysäköintipaikalle Heikkinen ei mielellään jätä autoaan, sillä siellä on ilmennyt ilkivaltaa.

– Olemme katsoneet asuntoa muualta, vaikka muuten kyllä tykkäämme asua Keimolanmäessä, Heikkinen sanoo.

Keimolanmäessä viihtyy myös Kalle Rautio, mutta häntä kummeksuttaa, että pysäköintitilaa ei rakenneta lainkaan suhteessa asuntojen määrään.

– Tämä ei ole keskustassa. Täällä tarvitsee autoa.

Rautio ajaa rekkaa ja tekee myös yötyötä. Hän ei pysty käyttämään julkista liikennettä senkään takia, että hän ei edes pääse sillä perille asti työpaikalleen Järvenpäässä.

– Mielelläni käyttäisin julkisia.

Nyt Rautiolla on käytössä väliaikainen autopaikka. Sen hän sai viiden kuukauden odottelun jälkeen. Pian alkaa kuitenkin uuden autopaikan metsästys, sillä Rautio muuttaa tyttöystävänsä kanssa toiseen asuntoon Keimolanmäessä.

Juttua korjattu 16.10. klo 9.03. Rajoitettu kahden tunnin ilmainen pysäköinti oli aiemmin 7–17, eikä siis 17–7. 

Pysäköinti

Keimolanmäen ohella pysäköintiongelmat ovat tuttuja uusilla asuinalueilla myös Kaskelanrinteessä Hakunilassa ja Kivistön keskustassa. Parkkipaikkoja on liian vähän tarpeeseen nähden.

Vantaan liikenneinsinööri Teemu Vihervaara toteaa, että jokainen kiinteistö järjestää itse tarvitsemansa pysäköinnin. Rakentaja siis päättää, kuinka paljon vähimmäisvaatimusta enemmän autopaikkoja kutakin kiinteistöä varten lopulta rakennetaan.

Keimolanmäessä on tällä hetkellä noin 400 autopaikka kolmessa pysäköintilaitoksessa. Ne myydään osakkaille.

Lisäksi autopaikkoja on kadunvarrella ja taloyhtiöiden parkkipaikkoja pihoilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uusi parkkiohje suitsii autoilua Vantaalla – "Tämä on korkeampaa matematiikkaa koko pysäköinti"16.6.2018 07.20
Vantaan parkkipaikkamitoituksen höllennus johti kaaokseen uusilla asuinalueilla – Pienten asuntojen määrä yllätti20.3.2019 07.00
Kivistöläisten ykköstoiveet: Isompi kauppa ja lisää parkkipaikkoja – Vauvaperhe maksanut jo yli tonnilla sakkoja31.8.2019 06.45
Asuntosijoittaja tuskailee Kivistön parkkipaikkapulaa – "Yhden paikan hinta olisi 12 000 euroa"23.10.2016 07.20
Tässäkö ratkaisu kotihoidon pysäköintiongelmiin? – Lähihoitaja testasi uutta menopeliä12.10.2019 06.25
Kaupungin liikennesuunnittelu: Kasvu ei tuo Tikkurilaan ruuhkia – "Pysäköinti kallistuu ja pyöräily lisääntyy"8.6.2019 07.55
Onko tässä vuoden erikoisin sakotuskikka? – Kaupungin outo liikennemerkki raivostuttaa Vantaalla22.2.2018 08.26

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu