Puheenaihe

Mielipide: Ihminen ei ole pelkkä voimavara

- Vantaa on kaupunki kaikille, kirjoittaja toteaa.

Arkisto/Armi Suojanen

Kirjoittaa muistuttaa ikäihmisten merkityksestä nettoveronmaksajina, jotka liike-elämän palveluja käyttäessään työllistävät muita ihmisiä aivan samalla tavalla kuin nuoremmatkin kaupungin asukkaat.

Vanhusten viikolla ilmestyneessä Myyr York Timesissa Petteri Niskanen kirjoittaa, että Myyrmäessä asuu liikaa ikäihmisiä, mutta maahanmuuttajat ovat voimavara. Tällaiset lipsahdukset kertovat ikävästi vallitsevista asenteista.

Vanhuus on osa ihmisen elämää. Vanhuusiässä ihmiset antavat edelleen tärkeän panoksensa yhteisöilleen. Tämä näkyy erityisesti sosiaalisen pääoman alueilla. Ikäihmiset ovat ryhmänä nettoveronmaksajia, eivät toisten tuella eläviä. Liike-elämän palveluja käyttäessään ikäihmiset työllistävät ihmisiä aivan samalla tavalla kuin heitä nuoremmat ikäryhmät.

Me toki tarvitsemme maahanmuuttajia, mutta tuskin tänne on muuttanut yhtään henkilöä tavoitteenaan olla täällä erityinen voimavara. Maahanmuuttajat, kuten kaikki ihmiset, antavat luontaisesti panoksensa yhteisöjensä hyvinvoinnin eteen omien taipumustensa ja yhteiskunnan ehtojen puitteissa. Mistä syntyy oikeus puhua jostakin ihmisryhmästä voimavarana?

Niskanen pitää tärkeänä, että Myyrmäestä tehtäisiin houkutteleva nuorille perheille. Heille pitää järjestää ”jotakin ainutlaatuista, jännittävää ja rohkeaa”. Kun Myyrmäessä asuu riittävästi voimavaroja omaavia maahanmuuttajia ja nuoria perheitä ja vain sopivasti vanhuksia, syntyy myönteinen kehityksen kierre, jota vääristyneet palvelurakenteet eivät turmele.

Tosiasiassa elämä ei kulje näin. Nuoret perheet, täällä jo asuvat ja tänne tulevat muuttavat velkaisiin koteihinsa huolehtimaan pienistä lapsistaan, kiirehtimään työmatkoillensa ja kauppoihin. He tarvitsevat arjen pyörittämisessä toimivia palveluja niin julkisen järjestäminä kuin liike-elämän tarjontana.

Tämä ei ole aina helposti järjestettävissä, mikä koetaan esimerkiksi Kivistössä tällä hetkellä. Palvelut luvattiin, vaan niitä joudutaan odottamaan. Ikäihmiset voivat omalta osaltaan olla tukena nuorten arjessa.

Ikäihmisten määrä tulee koko Vantaalla kasvamaan tulevina vuosina. Kun väestö kasvaa kymmenen seuraavan vuoden aikana neljälläkymmenellä tuhannella, on ikäihmisten osuus kasvusta kymmenentuhatta ja nuorten 16–28 vuotiaiden osuus kuusituhatta.

On toivottavaa, että väestö kasvaa Vantaan kaikilla alueilla samassa suhteessa. Tämä avaa nykyisestä uudistuvia ”jännittäviä” mahdollisuuksia eri ikäisten yhteisöjen muodostumiselle koko Vantaalla.

Vantaa kasvaa voimakkaasti, mutta hallitusti. Vantaa on kaupunki kaikille ja sitä se on myös tulevaisuudessa. Eri väestöryhmien yhteistyö on kehityksen tärkeä edellytys.

Jussi Särkelä
puheenjohtaja
Myyrmäen Eläkkeensaajat ry

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

FA ja Etla: Ikääntyneet voisivat rahoittaa yksityisiä hoivapalveluita myymällä asuntonsa9.7.2019 18.00
Ikäihmisten määrä kasvaa Vantaalla – robotit auttavat vanhustenhoidossa ensi vuonna12.10.2017 07.10
Vantaan terveyspalvelut tiukoilla väestön ikääntymisen takia – "Palveluja ei leikata"25.9.2016 06.30
Tutkija: Pienituloinen vanhus ei voi asua pitkään kotona – tällä ongelma ratkeaisi23.2.2018 18.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu