Puheenaihe

Mikä limsa oli Coca-Colan edeltäjä Suomessa ja millä oluella kansa kännäsi 1950-luvulla? – Näitä faktoja et tiennyt Koffin panimosta!

Koffista jäi Helsinkiin jäljelle spåra sekä hevoset. Kuvassa Fredrik ja Gunnar. Ludvig on vapaavuorolla.

Sakari Nupponen

200 vuotta täyttänyt Sinebrychoff on Suomen kahdeksanneksi vanhin yhä toimiva yritys, ja sen historiasta irtoo knoppeja pubivisoihin. Sukunimi Sinebrychoff tulee venäjästä ja tarkoittaa sinimahaa.

Nikolai Sinebrychoff muutti Viaporiin (nykyiseen Suomenlinnaan) Ruotsinsalmen varuskunnasta, jossa hänen isänsä Pjotr harjoitti liiketoimia, kuten olutkauppaa.

200 vuotta sitten parhaatkaan panimomestarit eivät tienneet, mikä oluen sai käymään. Kiisteltiin onko kyse kemiasta vai fysiikasta. Vasta 1883 Carlsbergin panimolaboratoriossa onnistuttiin hiivan puhdasviljelyssä

Yhden asian panimomestarit tiesivät ilman mittalaitteita jo Hietalahden panimon alkuvuosina. Jos hevoset olivat ylipirteitä, vierteen keitto oli epäonnistunut. Siitä oli tullut laihaa, ja mäskiin, joka syötettiin hevosille, oli jäänyt liikaa sokeria.

Jatkosodan aikana huoltotilanne heikkeni, ja III veroluokan oluen valmistus kotimaiseen käyttöön loppui kesällä 1942. Maassa oleville saksalaisille sotajoukoille valmistettiin vahvaa olutta näiden omista maltaista.

Sinebrychoffin panimon vuosituotanto ylitti 20 miljoonan litran rajan vuonna 1950. Saksassa sitä pidetään pienpanimon rajana. Meillä se on 15 miljoonaa litraa.

1957 syntyi legendaarinen ja myöhemmin kansainvälistä mainetta niittänyt Koff Porter. Kotimaassa laskettiin, että siitä saa halvimman kännin. Ankara katkeruus sai kansan keksimään juomasekoituksen, jossa on puolet portteria ja puolet A-, III- tai I-olutta. Se oli myös luvallinen tapa kieltää anniskelumääräystä, jonka mukaan olutta saa myydä vain pullon kerrallaan.

Tauno Palo esiintyi mainoksissa 1960-luvun alussa. Hän mainosti elokuvissa Presidentti I-olutta ja Apsia (appelsiinijuomaa).

Kauan ennen kuin Sinebrychoff alkoi valmistaa Pepsiä ja Coca-Colaa sillä oli oma Siff Cola, jota mainosti oman aikansa suosikkipari Bosse ja Robert.

Koffin tumma Cheers oli 1980-luvulla aikaansa edellä. Se tehtiin sekoittamalla pintahiivalla käytettyä portteria ja vaalea lager-olutta. Pitkään tämä valmistustapa oli suuri salaisuus.

Keskiolut vapautui 1969, ja vuosien 1968 ja 1992 välillä Hietalahden panimon oluttuotanto kaksinkertaistui. Tontti alkoi tulla ahtaaksi.

Sinebrychoff osti Porin Oluen 1970-luvulla ja Tampereelta Pyynikin panimon 1980-luvulla.

Sinebrychoff teki Leningrad Cowboys -nimistä olutta Hietalahdessa 1990-luvun alussa.

1990-luvulla Sinebrychoff oli osakkaana pietarilaisessa Vena-panimossa ja ruotsalaisessa Falconissa.

Koffin energiajuoma Battery sponsoroi Nico Rosbergia, kun hän ajoi Williams-tallissa 2006-07. Kotimaan baareissa syntyi uusi suosikkidrinkki: jekkupatteri. Se oli Batteryllä lantrattua Jägermeisteriä.

Porissa tehty Karhu oli kuolla 1980-luvulla. Sen markkinaosuus hoippui parissa prosentissa. Tällä haavaa se on mahdollisesti Suomen suosituin olut.

Rettigeistä tuli 1984 toinen teollinen mahtisuku, joka omisti Sinebrychoffia, kunnes se siirtyi Carlsbergille 1999.

Tunnetuimmat Koffin hevoset ovat olleet Sörkka ja Rööperi 1970-luvulla, Styrkka ja Fyrkka 1980-luvulla, Bisse, Birra ja Nikolai 1990-luvulla, Pintti, Sigge ja Thor 2000-luvulla ja nyt Ludvig, Frederik ja Gunnar. Sinebrychoffin hevosten kengännumero on 8.

Jutun lähteenä on käytetty muun muassa Jussi Rokan kirjaa Intohimona olut ja aiempia Sinebrychoffin historiikkeja.

Suomen vanhimmat

Nykyään Posti Group -nimellä tunnetun valtionyhtiön perusti kenraalikuvernääri Pietari Brahe 1638, kun maamme kuningatar Kristiina oli vasta kuusivuotias.

1649 perustettiin Fiskarsin rautaruukki, jonka sakset ja kirveet ovat yhä arkipäiväämme.

Yliopiston apteekki perustettiin 1755 Turussa, jossa maamme ainoa yliopisto silloin sijaitsi.

Tuohon aikaan Venäjälle kuuluneessa Viipurissa perustettiin 1790 Hackmannin kauppahuone, joka tunnetaan nyt nimellä Metos.

Venäjän suuriruhtinaskunnan aikana alkoi talouselämän nousu. Tarvittiin Suomen Pankki 1811 ja sen omistukseen myöhemmin siirtynyt Tervakosken paperitehdas 1818.

Suomenlinnan sotilaiden janoa sammuttamaan tullut Sinebrychoff aloitti Hietalahdessa vuonna 1819.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

”Halusimme tehdä jotain ainutlaatuista” – näin syntyi Koffin 200-vuotisjuhlaolut23.9.2019 20.15
Koff-pomo: Kauppoihin voi tulla uusi oluttölkki – taustalla trendimuutos13.6.2019 06.55
Tässä ovat Suomen 3 parasta vehnäolutta – konkareiden testissä siivilöityi esiin todellinen yllättäjä!3.10.2019 12.29

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu