Puheenaihe

Sodanjälkeisen arkkitehtuurin tyypillinen edustaja seisoo vielä Tikkurilan keskustassa

Osuuskassan talo, eli Kassantalo, kuvattuna 1950-luvun lopulla Asematiellä Tikkurilassa.

Vantaan kaupunginmuseo/Lauri Leppänen, Viljo Holopainen

Tikkurilaan junalla saapuvan vastaanottaa Asematiellä liikerakennus Kassantalo.

Yli satavuotias Asematie on Tikkurilan ensimmäinen liike- ja kauppakatu. Vuonna 1956 valmistunut, arkkitehti Tuomas Väyrysen suunnittelema Suur-Helsingin Osuuskassan konttori, eli lyhyemmin Kassantalo, on nykyään Asematien vanhin ja ainoa 1950-luvulta säilynyt liikerakennus.

Pankkitoiminnan ohella talossa on aina ollut myös yksityisiä liikkeitä.

Talossa alusta asti toiminut Tikkurilan Kirjakauppa muutti siihen kadun toiselta puolelta, nyt jo puretusta Miljoonatalosta.

Kassantalo edustaa tyypillistä sodanjälkeistä arkkitehtuuria, jonka materiaalipaletissa ovat puu, luonnonkivi, tiili ja roiskerappaus.

Kattomuotoja muunneltiin 1950-luvulla aiempaa enemmän erilaisilla kattokulmilla, taitteilla ja pulpettiosilla. Kassantalossa on erikoinen epäsymmetrinen aumakatto, jonka toinen lape on huomattavasti pidempi ja loivempi.

Julkisivun viehätys syntyy karkeasta roiskerappauksesta, jonka pinta tasoittuu ikkunapielien kohdalla. Suurten näyteikkunoiden puukarmit on maalattu tai lakattu.

Kaksikerroksinen Kassantalo niveltyy yksikerroksiseen liikerakennussiipeen, joka seuraa massoittelultaan Asematien kaartuvaa linjaa.

Vaikka rakennuksen vaalea rappaus on vuosikymmenten kuluessa likaantunut ja suuret näyteikkunat teipattu umpeen, tuo Kassantalo Tikkurilalle tärkeää historiallista syvyyttä.

Korttelipihan suuret männyt ja lehtipuut ovat muistumia jo kadonneesta Männistönpuistosta, jonka kirjastolle johtaneet polut muistavat vielä monet tikkurilalaiset.

 

Anne Silanto

 

Vantaan Sanomien ja Vantaan kaupunginmuseon juttusarjassa nostetaan esille paikallista historiaa tutustumalla Vantaan kaupunginmuseon kokoelmiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Håkansbölen kartanon lastenhoitajasta tuli lähes perheenjäsen – 40-luvulla kuolleen Finan vaatteet, sormustin ja kesken jäänyt käsityö ovat nyt osa Vantaan kaupunginmuseon Kohti tuntematonta -näyttelyä27.10.2019 18.45
Onko muistotilaisuudessa tarjottu hautajaiskonvehteja – söitkö vai säilytitkö?20.10.2019 09.05
Kuninkaanmäki sai nimensä tärkeän pikniklounaan mukaan2.6.2019 08.15
Muistatko Furamon talon?15.9.2019 10.30
Keskellä Tikkurilaa on paikka, jossa oli aikoinaan vilkasta tehdastoimintaa – suojeltu tehdas toimii nykyään kulttuurikeskuksena 1.9.2019 09.05
Käsin tehty joulukortti kertoo välittämisestä20.12.2018 08.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu