Puheenaihe

Kaavassa välkkyvät myös eurot – Pientaloasuja: Tiedätkö mikä on tonttisi tärkeä luku e?

Johanna Erjonsalo

Asemakaava ei ole lainkaan niin tylsä juttu, kuin miltä se saattaa ensipuraisulla kuulostaa. Kaavassa näkyvillä merkinnöillä on myös euromääräistä merkitystä.

Asemakaavasta näkyy muun muassa tehokkuusluku e, joka kertoo kuinka paljon tontille saa rakentaa. Rakennusoikeuden määrä saadaan kertomalla tontin koko tehokkuusluvulla.

Usein pätevä sääntö on, että rakennusoikeuden lisääntyessä myös tontin arvo kasvaa.

– Tehokkuusluku on Vantaan pientaloalueilla tyypillisesti 0,15–0,25, lupakäsittelijä Jukka Luomajärvi Vantaan kaupungilta sanoo.

Tehokkuusluku kertoo tontille sallitut kerrosneliömetrit. Jos 1 000 neliön tontin tehokkuusluku on 0,25, tontilla on rakennusoikeutta 250 kerrosneliömetriä. Mikäli esimerkkitontille rakennetaan kaksikerroksinen talo, molemmissa kerroksissa saa olla neliöitä enintään 125.

Vantaan pientaloaluilla näkyy Luomajärven mukaan korkeimmillaan 0,35 tehokkuuslukuja.

– Yleensä silloin ollaan lähellä keskusta-aluetta. Mitä kauemmaksi keskustasta mennään, sitä pienemmiksi tehokkuusluvut on yleensä määritelty.

Tontin rakennusoikeus ei ole kiveen hakattu.

– Tontille voi poikkeamispäätöksellä hakea kaavoittajalta enemmän rakentamisoikeutta kuin asemakaava sallii. Mahdollinen poikkeamispäätös on maksullinen.

Vantaalla halutaan tiivistää kaupunkirakennetta ja siksi tonttien tehokkuusluvun suurentamista ollaan usein valmiita tarkastelemaan.

Rekola-Asolan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Paula Haapasola kertoo yhdistyksessä käydyn keskustelua pientaloalueiden tehokkuuslukujen kasvusta.

– Toivomme, että luparatkaisuissa pyrittäisiin säilyttämään alueiden luonne. Kyllähän pientaloalue muuttuu, jos rakennetaan paljon rivi- ja paritaloja ja jos tontit rakennetaan niin tiiviiksi, ettei tilaa jää puutarhalle, pihaleikeille tai autopaikoille.

Haapasola toteaa, että ymmärrystä kuitenkin löytyy suurten tonttien lohkomiselle.

– Eihän ihmisillä ole välttämättä edes varaa ostaa ja ylläpitää suuria 2 000 neliön tontteja.

5651069-n.jpg

Rekolassa asuva omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Paula Haapasola toivoo, että Vantaalla pidettäisiin huolta pientaloalueille ominaisen luonteen säilymisestä. Kuva: Johanna Erjonsalo

Poikkeamispäätöksen myöntäminen ei ole automaatio, korostaa Luomajärvi. Kaupunki kuulee ennen päätöksentekoa tontin naapureita.

Lisärakentamista suunniteltaessa tulee ottaa huomioon asemakaavassa pistemäisinä alueina näkyvät istutusvyöhykkeeksi määritellyt tontinosat, joille ei saa rakentaa. Omalla merkinnällään näkyvät myös maanalaisille johdoille varatut alueet, joiden päälle ei saa rakentaa.

– Asemakaava kertoo paljon, mutta osataanko kaikkia merkintöjä lukea? Luomajärvi kysyy.

Vinkki:

Osoitteessa https://kartta.vantaa.fi/ on koko Vantaan näyttävä Vampatti-kartta.

Kun kartan ylimpään hakukenttään kirjoittaa katuosoitteen, kartalle avautuu klikkaamalla osoitteen lähiympäristö.

Vasemman reunan toiseksi ylintä kohtaa eli ”pinoa/pinkkaa” klikkaamalla avautuu uusi pitkä valikko, josta voi avata haluamiaan kohtia ruksittamalla.

Kaavoitus-kohdan valitsemalla avautuvat erilaiset kaavat. Ylimpänä ovat ajantasa-asemakaavat. Sen valitsemalla saa kartalle asemakaavamerkinnät, myös alueen tehokkuusluvun.

Valitsemalla asemakaavat alueina -kohdan karttapohja tummuu. Kun sen jälkeen klikkaa karttaa haluamastaan kohdasta, avautuu alueen asemakaavadokumentti, josta näkyvät kaikki kaavamerkinnät selityksineen.

Alempaa luonto ja ympäristö -kohdasta löytyvät muun muassa melualueet. Jos haettu tontti on alueella, jonka melu ylittää päivällä arvon 55dB, rakentamisessa tulee varautua äänieristyssuunnitelman tekemiseen. Melusuojaus on huomioitava rakennuksen rakenteissa, mikä nostaa osaltaan rakennuskustannuksia.

– Vampatti-karttaa on varsin helppo käyttää, kun siihen tutustuu, lupakäsittelijä Luomajärvi kannustaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Asuinalueiden rakentaminen "pystymetsään" pysähtyy – Vantaa aikoo kasvaa nyt tiivistämällä9.2.2019 08.15
Mielipide: Tiivistämisessä pitäisi muistaa kohtuus ja viihtyisyys – "Elämme Euroopan harvimpaan asutussa maassa, jossa ei todellakaan ole tonttipulaa"17.11.2018 07.45
Kaupungin tonttien vuokrasopimusten uusiminen ei uhkaa pientaloalueita –  Maankäytön pomo: Tehostaminen koskee vain muutamia tontteja4.7.2019 06.05
Omakotitalojen kauppa on vilkastunut – "Monet haaveilevat lisäasuinneliöistä ja luonnon läheisyydestä"30.10.2019 20.30
Uudenlaisella rakentamisella haetaan säästöjä: omakotitalo 3 sentin päässä naapurista – "Toki pihoista on tingittävä"19.10.2019 21.07
Vapaalaan voisi tulla tuhat asukasta lisää15.10.2017 08.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu