Minne mennä

Kreikkalaisia tunnelmia Galleria K:n näyttelyssä

Kuvataiteilija Athanasía Aarniosuon teoksia nähdään Galleria K:ssa Tikkurilassa.

Vantaalainen kuvataiteilija Athanasía Aarniosuo (s. 1981) asui 17-vuotiaaksi asti isänsä kotimaassa Kreikassa. Nyt hän asuu perheineen Suomessa, mutta hänen taiteensa vie kreikkalaisiin maisemiin Amorgós-saarelle.

– Kreikka on yksi osa minua, ja siihen liittyvä kuvasto nostattaa minussa voimakkaita tunteita, joita yritän kantaa mukanani Suomessa ja jotka haluan jakaa, Aarniosuo kertoo tiedotteessa.

– En saa kadottaa itsestäni tätä osaa, joka jää Suomessa asuessani taka-alalle.

Tunne on voimistunut sen jälkeen, kun hän sai lapsia.

Aarniosuo toteaa, ettei hän ole koskaan tukeutunut tukevasti menneeseen eikä jäänyt polkemaan paikalleen.

– Uusi on aina rakennettava vanhan päälle. Mennyt ei saa valua hukkaan.

Aarniosuon mukaan hän on vasta hiljattain alkanut ymmärtää juurten merkityksen.

– Uskon, että omaan kokemukseeni voivat samaistua myös muut kotikonnuiltaan pois muuttaneet.

Aarniosuon teoksiin pääsee tutustumaan Tikkurilan Galleria K:n näyttelyssä 7. marraskuuta alkaen. Samaan aikaan aukeaa myös Kati Leskisen näyttely.

Athanasía Aarniosuo: After wave ja Kati Leskinen: Too sensitive Galleria K:ssa (Asematie 7) 7.11.–1.12. Galleria on avoinna ke klo 11–18, to–pe klo 11–17 ja la–su 12–16. Vapaa pääsy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Galleria K:n kautta Ateenaan, Istanbuliin, Kairoon.. – Luentosarja vie Välimeren kulttuurikaupunkeihin5.9.2019 07.15
Vantaan Taiteilijaseura juhlii nyt Tikkurilassa1.4.2014 12.34
Taiteilijaseura palkittiin14.12.2010 10.36

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu