Puheenaihe

Mielipide: Sisäilmasta aiheutuvia ongelmia ei pidä psykologisoida

Kirjoittaja korostaa, että sisäilmaongelmat pitää tunnistaa, tunnustaa ja tehdä tarvittavat toimenpiteet laadukkaasti, olipa sitten kyse vanhan korjaamisesta tai uuden rakentamisesta.

Arkisto/Juha Perämäki

Viime päivinä on virinnyt keskustelu siitä, miten suomalaiset kokevat sisäilmaan liittyvät terveysriskit vakavampina kuin ne ovat tutkimustiedon valossa. THL:n tiedotteessa puhuttiin erityisesti kosteus- ja homevaurioista sekä riskistä sairastua astmaan.

Keskustelussa on ensinnäkin tärkeää puhua sisäilmaongelmista. Kosteus- ja homevauriot ovat vain osa sisäilmaongelmaa. Muita aiheuttajia ovat muun muassa liimat ja palonestoaineet, muut haihtuvat orgaaniset yhdisteet kuin myös erilaiset pölyt.

Tärkein yksittäinen sisäilmaongelmiin vaikuttava tekijä on ilmanvaihto. Ilmanvaihdon tulee olla päällä, sen tulee olla mitoitettu oikein henkilömäärään nähden ja sitä tulee huoltaa säännöllisesti.

Sisäilmaan liitettyjä oireita ovat erilaiset silmä-, nuha- ja yskäoireet. Tutkimustietoa on infektiokierteen ja astman osalta. Useat altistuneet kokevat väsymystä, päänsärkyä, erilaisia neurologisia oireita, pahoinvointia ja kuumeilua.

Sisäilmasta oireilevien tilannetta ei saa vähätellä ja kyseenalaistaa. Ongelmaa ei tule psykologisoida. Masennus ja ahdistus eivät ole juurisyy vaan mahdollinen seuraus vaikeasta tilanteesta.

Kyllä pitää olla huolissaan. Suomessa säiden takia vietämme ison osan vuodesta sisätiloissa, mikä korostaa sisäilman merkitystä. Ongelma tulee tunnistaa, tunnustaa ja ryhtyä laadukkaisiin toimenpiteisiin niin rakennuskannan korjaamisessa kuin uuden rakentamisessa.

Tiina Tuomela

lastentautien erikoislääkäri, LKT

kaupunginvaltuutettu (kd.)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu