Puheenaihe

Kansanedustaja ja juristi Heikki Vestman nousi puolustamaan Päivi Räsästä, jota epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan: "Laki kaventaa sananvapautta"

Lakimiehen koulutuksen saaneen Heikki Vestmanin mielestä rikoslaki kaventaa suomalaisten sananvapautta.

Sauvo Jylhä

Ensimmäisen kauden kansanedustaja, juristi Heikki Vestman (kok.) puolustaa voimakkaasti kansanedustajakollegaansa Päivi Räsästä (kd.). Vestman on julkaissut tiedotteen otsikolla "Herätys! Liberalismin nimessä Räsäselläkin on uskonnon- ja sananvapaus."

Kannanotto koskee kahta esitutkintaa, joissa Räsästä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Valtakunnansyyttäjä käynnisti maanantaina esitutkinnan Päivi Räsäsen vuonna 2004 julkaisemasta kirjoituksesta, joka muistetaan otsikosta ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”.

Heikki Vestman muistuttaa, että poliisi päätti aiemmin olla käynnistämättä esitutkintaa kyseisestä kirjoituksesta. Poliisitutkinnassa on ollut Päivä Räsäsen twiitti viime kesältä.

– Kansanedustajana en voi olla näiden tutkintojen johdosta ilmaisematta huoltani siitä, mikä uskonnon- ja sananvapauden tila Suomessa on, Vestman kirjoittaa tiedotteessaan.

– Kenenkään ei pitäisi joutua länsimaisessa liberaalidemokratiassa rikostutkinnan kohteeksi sen johdosta, että ilmaisee oman uskonnollisen vakaumuksensa. Raja on tässä ylittynyt.

Vestman pitää esitutkintakynnyksen ylittymistä jo sellaisenaan merkkinä siitä, että vuonna 2011 voimaan astunut rikoslain säännös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on epäonnistunut.

Rikoslain pykälä, johon Päivi Räsäsen vuonna 2004 julkaiseman kirjoituksen esitutkinta perustuu, astui nykymuodossaan voimaan seitsemän vuotta kyseisen tekstin julkaisemisen jälkeen.

Heikki Vestman kysyy, millä perusteella lakia sovelletaan taannehtivasti.

– Onko siis niin, että ottaessaan asioihin kantaa ihmisten tulisi nykyisen lainsäädännön noudattamisen lisäksi pystyä ennakoimaan kaikki tulevat lainsäädäntömuutokset? Tämä on oikeusturvan ja taannehtivan lainsäädännön kiellon näkökulmasta mahdoton tilanne, Vestman ilmoittaa tiedotteessaan.

– Esitutkinnan käynnistyminen Räsäsen tapauksissa johtaa todennäköisesti siihen, että vapaus ilmaista oma vakaumuksensa tosiasiallisesti kaventuu, kun ihmiset eivät uskalla enää kertoa siitä. Tämä ei ole oikein.

Vestman painottaa olevansa itse asiasta (seksuaalietiikka) eri mieltä Päivi Räsäsen kanssa. Hän ottaa asiaan kantaa nimenomaan siksi, että haluaa vaalia suomalaisten sananvapautta.

Edit 6.11. klo 11.38. Lisätty kaksi viimeistä lausetta, joissa Vestman tähdentää kannanottonsa motiivia.

Oletko huolissasi sananvapauden kaventumisesta Suomessa?

Olen
85% (348 ääntä)
En
10% (39 ääntä)
Joskus
6% (23 ääntä)
Ääniä yhteensä: 410

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu