Puheenaihe

Luistelukausi tekojäillä aukeaa ensi viikolla

Tekojäiden jäädytys Vantaalla alkoi kuluneella viikolla. Luistelijoiden on määrä päästä jäille alkavalla viikolla.

Matilda Isohella / Arkistokuva

Tekojään tekeminen on aloitettu kuluneen viikon aikana kaikilla Vantaan neljällä tekojääkentällä.

Sateinen ja lämmin sää on hidastanut töitä sen verran, että luistelukausi pääsee alkamaan vasta ensi viikon aikana.

Tällä viikolla kentille on tehty pohjajää. Loppuviikosta pystytettiin kaukalot.

Viimeinen jääkerros voidaan tehdä vasta, kun kaukalot on saatu paikoilleen. Kaukalot ovat pelikäytössä ja muut alueet vapaaluistelualueina.

Liikuntapalvelusta kerrotaan, että lämpimät ja sateiset kelit ovat viivästyttäneet luistelukauden aloitusta hieman. Tavoitteena on ollut, että luistelukausi alkaisi isänpäivänä.

Tekojääratoja on Martinlaaksossa, Hiekkaharjussa, Korsossa ja Kartanonkoskella.

Luistelu tekojääkentillä on maksutonta.

Kun tekojäät aukeavat, henkilökunta on paikalla maanantaista perjantaihin kello 7–21 ja lauantaina ja sunnuntaina kello 8–17.

Pukukopit ovat avoinna arkisin kello 8–20.30 ja viikonloppuisin 8–16.30.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nuorten tyttöjen luistelutaidoissa on puutteita – Vantaalaisseura järjestää alkeiskurssin 10–16-vuotiaille tytöille18.8.2019 19.35
Luistelijat jäivät ilman maaleja Vantaan puistokentillä – "Ei kai pipolätkä ole yhtäkkiä muuttunut niin vaaralliseksi?"30.1.2019 07.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu