Puheenaihe

Terveysasemien iltavastaanottoja kokeillaan ensi vuoden puolella – Hölmöläisten hommaa vai nykyaikaista palvelua?

Kellon lähestyässä neljää iltapäivällä, Hakunilan terveysaseman odotustila on tyhjä. Monelle työssä käyvälle kaupunkilaiselle terveysasemalla asiointi onnistuisi parhaiten kello 16 jälkeen.

Marjo J. Rämö

Terveysasemien iltavastaanottojen piti käynnistyä kuluneen vuoden aikana. Vuosi alkaa olla lopussa, mutta iltavastaanottoja ei ole terveysasemilla. Miksi ei?

– Olemme toteuttaneet tänä vuonna suuria muutoksia kuten puhelinpalvelun uudistuksen, Apotin käyttöönoton sekä sähköisen hoidontarpeen arvioinnin, terveyspalveluiden johtaja Piia Vuorela vastaa sähköpostitse.

– Henkilöstömme on ollut lujilla. Lisäksi meillä on ollut henkilökuntavajetta. En ole nähnyt viisaana tehdä henkilökunnallemme iltatyöstä velvollisuutta tai pakottaa ketään tähän työhön. 

Terveysasemien lääkärivakansseista noin viidesosa on täyttämättä. Kaupunki on turvautunut kuluvan vuoden aikana aluksi palveluseteliin ja lokakuusta alkaen maksuseteliin, joita on myönnetty asiakkaille, joille ei ole voitu antaa lääkäriaikaa omalta terveysasemalta. Seteleiden avulla asiakas on voinut käyttää yksityisiä lääkäripalveluja.

Pelkästään palveluseteleitä jaettiin tammi–syyskuun aikana noin 1 500 kappaletta.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti syyskuussa, että iltavastaanottojen perustamisesta tulee kiirehtiä. Poliitikkojen käskystä Vuorela on nyt käynnistänyt iltavastaanottojen suunnittelun.

– Suunnittelemme iltavastaanottojen aloittamista ensi vuonna aluksi pienimuotoisena kokeiluna. Aikoja lisätään loppuvuotta kohden, Vuorela toteaa.

Mielestäni tämän iltatyöajan olisi hyvä perustua vapaaehtoisuuteen.

Alkuvaiheessa suunnitelmissa on käynnistää toimintaa esimerkiksi 2–3 lääkärin ja 1–2 hoitajan voimin sekä Länsi- että Itä-Vantaalla. Vastaanottoajat olisivat niin sanottuja kiireettömiä aikoja.

Iltavastaanottoja varten ei olla perustamassa uusia vakansseja. Mistä lääkärit ja hoitajat saadaan iltavuoroihin?

–Toiminta käynnistetään oman henkilökunnan turvin, Vuorela vastaa.

Hän kertoo, että henkilöstöltä on kysytty halukkuutta iltavuoroihin. Kyselyn mukaan neljä viidestä ei haluaisi iltatöitä. Toisaalta viidesosa ei lähtökohtaisesti vastusta iltatöitä.

– Mielestäni tämän iltatyöajan olisi hyvä perustua vapaaehtoisuuteen.

Vuorela lisää, että iltavastaanottoihin olisi mahdollista käyttää myös vuokratyövoimaa, jos sellaista saadaan.

5668521-n.jpg

Eero Rajakankaasta olisi hyvä, jos esimerkiksi verikokeessa voisi käväistä työpäivän jälkeen. Kuva: Marjo J. Rämö

Iltavastaanottojen perustaminen on saanut kritiikkiä tilanteessa, jossa lääkäriaikoja ei ole tarpeeksi tarjolla edes päiväsaikaan ja palveluja joudutaan ostamaan jo nyt yksityiseltä sektorilta. Kaupunginvaltuustossa pidetyssä puheenvuorossa iltavastaanottoa kutsuttiin hölmöläisten peitonjatkamiseksi.

Terveyskeskuslääkäreiden luottamusmies Hannu Hiltunen totesi mielipidekirjoituksessaan (VS 5.10.), että suurin hyötyjä iltavastaanotoissa tulisi todennäköisesti olemaan ulkopuolinen palveluntuottaja.

Tehyn pääluottamusmies Eila Tulkki kertoo saaneensa henkilökunnalta huolestuneita yhteydenottoja asiasta.

Kyselyn mukaan neljä viidestä ei haluaisi iltatöitä.

– Hoitohenkilökunta on hakeutunut terveysasemille päivätöihin. Ei heillä ole halua eikä esimerkiksi yksinhuoltajalla mitään mahdollisuutta työskennellä illalla.

Joillekin taas satunnaiset iltavuorot sopivat ja osa tekeekin iltoihin ajoittuvia keikkatöitä jo nyt.

Iltavastaanotoilla halutaan helpottaa etenkin työssäkäyvien vantaalaisten asiointia terveysasemilla. Pika-gallup Hakunilan terveysaseman edustalla kertoo, että sitä todella kaivataan. Terveysasemalla asioinut Pasi Karukoski kertoi jonottaneensa ruokatunnin ajan terveysasemien puhelinpalveluun. Kun hän ei saanut puhelimella yhteyttä, hän lähti töistä etuajassa ehtiäkseen terveysasemalle ennen sen sulkeutumista kello 16.

– Iltavastaanotot olisivat todella tarpeellisia, mies toteaa.

5668520-n.jpg

Eläkkeellä olevalla Markku Saukolla ei ole vaikeuksia asioida terveysasemalla päiväsaikaan. Hän uskoo iltavastaanottojen olevan kuitenkin tarpeellinen palvelu työikäisille kaupunkilaisille. Kuva: Marjo J. Rämö

–Nyky-yhteiskunta toimii 24 tuntia seitsemänä päivänä viikossa. Terveyspalveluiden tulisi vastata ihmisten tarpeeseen, toteaa sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Pirkko Letto (sd.).

Leton mielestä Vantaan terveyspalvelut ovat tällä hetkellä täysin poikkeustilassa lääkärivajeen takia. Se ei saa kuitenkaan estää sitä, ettei iltavastaanottotoimintaa kehitetä. Jos sen takia joudutaan tilapäisesti tukeutumaan ostopalveluihin, se on hinta, mikä palveluihin pääsyn parantamisesta on maksettava.

Myyrmäen iltavastaanotto oli tehoton ja kallis

Myyrmäen terveysasemalla toimi iltavastaanotto 2000-luvun alussa.

Vastaanotto toteutettiin ostopalveluna yhden lääkärin ja kahden oman hoitajan voimin. Hoitajat tekivät vuoroja keikkatöinä.

Iltavastaanotto oli avoinna kello 16–20 ja se oli kävele sisään -tyyppistä palvelua.

– Valitettavasti se oli hallitsematonta ja vastaanotoille tuli pääsääntöisesti flunssa- ja nuhapotilaita, jotka eivät tarvinneet kiireellistä hoitoa ja joiden paras hoito olisi ollut kotihoito käsikauppalääkkein ja levolla, Piia Vuorela kertoo.

Toiminta lopetettiin tehottomana ja kalliina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Mielipide: Hyöty terveysasemien iltavastaanottokokeiluista on jäänyt laihaksi5.10.2019 15.00
Videoyhteys lääkäriin? – Tekniikasta toivotaan apua hoitoon pääsyn helpottamiseksi Vantaalla, iltavastaanotto ei ole realistinen21.9.2019 06.15
Kaupunki selvittää asukkaiden tyytyväisyyttä sosiaali- ja terveyspalveluihin30.9.2019 16.30
Seteli, joka ei kelvannut – Vantaa luopui tilapäisesti palvelusetelien myöntämisestä terveyspalveluissa, koska niitä ei käytetty28.9.2019 05.00
Mielipide: Tikkurilan voimakkaan kasvun vuoksi terveysaseman on saatava lisää henkilökuntaa27.9.2019 07.55

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu