Paikalliset

Flamingo ja Kielotorni Vantaan korkeimmat

Leppävaarassa asutaan jo tornitalossa.

Päivi Tuovinen

Vantaan korkein rakennus on 13-kerroksinen viihdekeskus Flamingo. Tikkurilan keskustassa sijaitsee lähes saman korkuinen Kielotorni.

Espoo on suunnitellut Helsingin rajan tuntumaan Keilaniemeen viittä uutta tornirakennusta. Korkeimmat näistä ulottuisivat yli +110 metrin tasoon meren-pinnasta. Yksi hankkeista, ns. Keilaniemi Tower on kaavoitettu toimistokäyttöön, mutta suunnitelma ei toistaiseksi ole lähtenyt liikkeelle.

Kehä I yli rakennettavan kannen päälle suunnitellut neljä 32-40-kerroksista tornia tulisivat asuinkäyttöön. Meneillään on kaavaehdotusvaihe ja SRV Yhtiöillä on suunnitteluvaraus hankkeeseen vuoden 2011 loppuun asti.

Suur-Tapiolan Hagalundinkallion ja Maarinsolmun ympäristöön on lisäksi suunniteltu useita 15-22-kerroksisia rakennuksia, pääosin asuinkäyttöön.

Myös Leppävaaran ympäristöön on alustavasti suunnitteilla muutamia uusia korkean rakentamisen kohteita. Lisäksi Espooseen on suunnitteilla torneja muuallekin metroradan varrelle, muun muassa Finnooseen.

Tornien rakentaminen käynnistyi Espoossa Tapiolasta, minne valmistui vuonna 1955 11-kerroksinen asuintalo Mäntytorni ja 13-kerroksinen liike-toimistotalo Keskustorni.

Keilaniemessä sijaitseva, vuonna 1978 valmistunut 20-kerroksinen silloisen Neste Oy:n pääkonttori on yhä Espoon korkein rakennus.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu