Puheenaihe

Nomin ensilevyllä soi laulajan äänelle tilaa antava iskelmäpop – "Tästä hommasta on autotunetus kytketty pois"

Levyn nimikappale Pieni minä on tekstiltään ja osin sävellykseltään Nomin omaa käsialaa. – Laulu on minulle henkilökohtainen ja tärkeä, hän sanoo.

Leena Koivisto

Metsolassa kasvaneesta Nomi Enckellistä tuli perjantaina levyn tehnyt artisti. Albumilla Pieni minä Nomi tarjoilee itsestään kokonaiskuvan erityisesti laulajana, mutta osin myös tekstintekijänä.

– Levyä tehtiin melko tarkkaan kaksi ja puoli vuotta, jona aikana sille on kiteytynyt kaikenlaisia tarinoita. On tosi siistiä, että olen saanut niihin omaakin kädenjälkeäni mukaan, hän iloitsee.

Puhtaimmin artistin kädenjälki näkyy albumin ”kunniapaikalla”, eli nimikkobiisinä Pieni minä, jonka teksti on kokonaan laulajan oma ja jonka säveltämiseenkin hän on osallistunut.

– Laulu on minulle hyvin henkilökohtainen ja tärkeä.

Levyltä julkaistiin jo vuonna 2017 singlenä kappale Ota mut takas ja viimeisin singlelohkaisu, Hengitän sua, pääsi maailmalle viikko ennen levynjulkaisua.

Merkittävän etapin kynnyksellä oloa ei musiikintekijästä ulospäin huomaa.

–  Olenkohan ihan täysin käsittänyt tätä vielä? Kun ei tiedä yhtään, miten levy otetaan vastaan, ei osaa edes panikoida, hän naurahtaa.

Itse hän on tyytyväinen pitkän ja määrätietoisesti toteutetun projektin tulokseen.

– En ole halunnut puskea väkisin läpi jotain keskeneräistä, vaan saada aikaan sellaista, josta voin itse kokea olevani ylpeä.

5666064-n.jpg

Nomi Enckell on asunut lapsuus- ja nuoruusvuotensa Korson Metsolassa. – Siellä tuli pääosin kavereiden kanssa hengailtua, ei niinkään täällä Korson keskustassa, hän kertoo. Kuva: Leena Koivisto

 

Iskelmä 2.0. -ajatuksella tuotettu musiikki on päivitetty tähän päivään iskelmäpopiksi fressillä, akustisella otteella ja 22-vuotiaan artistin energialla sekä sielukkaalla tulkinnalla.

– Oma juttu on löytynyt tosi hyvin ja siinä haluan pysyäkin. Pääasia on juuri akustisuus, mihin voi sitten tuoda erilaisia lisäelementtejä. Autotunetus on hommasta kytketty täysin pois, Nomi raamittaa.

– Juuri orgaanisuus ja live-esiintyminen ovat asioita, joilla haluaisin erottua. Siinä on tavallaan myös se vahvuuteni, omalla äänellä läsnäolo.

5668841-n.jpg

Koripallo on laulajalla edelleen verissä. Nomi on kuluvasta syksystä alkaen käynyt harrastamassa lajia Lumossa. Kuva: Leena Koivisto

 

Töölöstä Itä-Helsinkiin muuttanut Nomi tekee keikkaa soolona, duona pianistin kera ja bändin kanssa. Hän liikkuu mielellään ja mihin ilmansuuntaan tahansa.

– Keikkaa ei voi koskaan olla liikaa!

Nuorempana urheiluakin uravaihtoehtona harkinnut lahjakas koripalloilija on nyt vankkumattomasti musiikin tekijä, mutta kipinä korikseen on säilynyt. Hän piipahtelee paitsi vanhempiensa luona Metsolassa myös säännöllisesti Lumon liikuntasalissa.

– Ihan äskettäin tänä syksynä aloin pelata hontsäkorista vanhassa seurassani Korskussa eli Korson Kunnossa naisten nelosdivarin joukkueessa. Pelaaminen on siellä tosi hauskaa ja mukana on vielä vanhoja joukkuekavereitanikin.

Harrastuksiin kuuluu lisäksi tanssi, josta saattaa olla jatkossa ammatillisestikin hyötyä.

– Toivoisin voivani tehdä joskus musiikkiteatteria.

Nomi

Elänyt koko nuoruutensa Korson Metsolassa, asuu nykyisin Itä-Helsingissä.

Kirjoitti ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta.

Laulajan uunituore ensilevy, 10 kappaletta sisältävä Pieni minä, julkaistiin perjantaina 29.11. (Sony Music Finland).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nomi pääsi radioaalloille – Nuori lahjakkuus poimittiin ison tuotantoyhtiön artistikaartiin23.9.2017 20.15
Nomi haluaa karkottaa iskelmä-mörön3.6.2018 13.05
Nomi osaa rytmittää koriksen ja koulun12.10.2012 11.16

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu