Puheenaihe

Poliisi tiedottaa hurjasta pikkujoululauantaista Sisä-Suomessa: ylenmäärin rattijuoppoja, tappeluita ja nahisteluita – "Pikkujoulusta joulu kaukana"

Kuvituskuva. JOHANNA ERJONSALO

Poliisi tiedottaa hurjasta pikkujouluviikonlopusta Sisä-Suomessa, jossa tiedotteen otsikon mukaisesti on ollut "Pikkujoulusta joulu kaukana".

Sisä-Suomen poliisin mukaan eilistä lauantai-iltaa värittivät erityisesti lukuisat rattijuopot ja erilaiset tappelut sekä nahistelut niin yksityisillä kuin yleisilläkin paikoilla. Yhteensä kello 20 ja 06 välisenä aikana poliisilla oli Pirkanmaalla 147 tehtävää ja Keski-Suomessa 103 tehtävää.

Esimerkiksi Jyväskylän Seitikintiellä ajoi henkilöautoa ajo-oikeudeton 39-vuotias mies, jota epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Turuntiellä Nokialla Viholan kohdalla tapahtui henkilöauton ulosajo. Tampereen suuntaan ajanutta ajo-oikeudetonta nuorta miestä epäillään törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta puhalluskokeen näytettyä 0,68 mg/l.

Myös 41-vuotias mies on epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta Laukaassa. Auto oli suistunut tieltä lumipenkkaan ja puhalluskokeen tulos näytti 1,47 mg/l.

Erilaisia tappeluja, nahisteluja ja erimielisyyksiä selvitettiin aamuyön tunteina esimerkiksi Sastamalan Puistokadulla, Pirkkalan Suupantiellä, Ruoveden Honkalantiellä, Laukaan Liepeentiellä, Äänekosken Torikadulla sekä Ikaalisissa Vanhalla Tampereentiellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu