Puheenaihe

Kuin lentävä lautanen! Tämä työ voitti Kansallismuseon lisärakennuskisan

JKMM Arkkitehtien voitokas ehdotus nimeltä Atlas.

JKMM Arkkitehdit

Atlas-niminen kilpailuehdotus on voittanut arkkitehtuurikilpailun Kansallismuseon lisärakennuksen suunnittelusta. Ehdotuksen on tehnyt JKMM Arkkitehdit.

Kilpailun ensimmäiseen eli ideointivaiheeseen tuli 185 ehdotusta, joista kilpailun toiseen vaiheeseen kutsuttiin viisi kiinnostavinta ideaa. Kaksivaiheisen kilpailun järjestivät Museovirasto, Suomen kansallismuseo ja Senaatti-kiinteistöt.

 

Palkintolautakunnan puheenjohtajana toimiva Senaatti-kiinteistöjen operatiivinen johtaja, arkkitehti Juha Lemström luonnehti kilpailua erittäin onnistuneeksi. Kilpailu herätti laajaa kiinnostusta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

– Kansallismuseo on yksi valtion arvokohteista. Erityisesti valtiolle tärkeissä kohteissa, kuten Kansallismuseossa, hyödynnetään Senaatin toimintatavan mukaisesti arkkitehtuurikilpailuja parhaan mahdollisen lopputuloksen varmistamiseksi, toteaa Lemström tiedotteessa.

Lisärakennus suunnitellaan nykyisen museorakennuksen yhteyteen, ja se sijoittuu osittain maan alle. Suunnitelman mukaisesti uusi museorakennus ja pihapuiston kokonaisuus avautuisi yleisölle vuonna 2025. Muunneltava uudistila mahdollistaa esimerkiksi kansainvälisten suurnäyttelyiden rakentamisen Kansallismuseoon sekä konferenssien ja konserttien tuomisen tiloihin.

 

Kokonaissuunnitelmassa haluttiin myös aktivoida Kansallismuseon tontilla sijaitseva pihapuisto, joka on nytkin avoinna yleisölle, mutta joka uudessa museokokonaisuudessa nousee keskeisempään rooliin avoimena keitaana keskellä Helsinkiä.

Tarkoituksena on, että voittanut suunnitteluryhmä lähtee yhdessä Senaatti-kiinteistöjen ja Kansallismuseon kanssa kehittämään kilpailuehdotuksesta toteuttamiskelpoiset luonnossuunnitelmat. Suunnitelmien valmistuttua tehdään rakentamispäätös.

Senaatti vastaa kehitysprojektin organisoinnista ja johtamisesta sekä rakennushankkeen rahoituksesta, mikä edellyttää Kansallismuseon sitoutumista lisärakennuksen vuokraamiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kansallismuseon arkkitehtikisa keräsi 179 ehdotusta, huikeita visioitakin mukana – "Taso näyttää varsin hyvältä"12.4.2019 09.52
Kansallismuseon lisärakennushanke etenee – arkkitehtuurikilpailu alkaa7.1.2019 19.01

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu