Puheenaihe

Ratikan tulo Vantaalle nytkähti eteenpäin – Nyt halutaan varautua myös ratikkareitin jatkamiseen Länsi-Vantaalle

Vantaan ratikan reitti voisi myöhemmin kulkea aina Länsi-Vantaalle asti.

Tuomas Vuorinen/WSP

Vantaan kaupunginhallitus hyväksyi ratikkasuunnitelmissa etenemisen kokouksessaan maanantaina 9. joulukuuta. Asiasta äänestettiin ja suunnittelun jatkamista kannattavat voittivat 10–2. Äänestyksessä annettiin yksi tyhjä ääni.

Päätös tarkoittaa sitä, että kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle ratikan yksityiskohtaisen suunnittelun käynnistämistä. Valtuusto käsittelee asiaa maanantaina 16. joulukuuta.

Mikäli valtuusto hyväksyy esityksen, vuodelle 2020 ratikkasuunnittelulle on varattu rahaa 1,5 miljoonaa euroa.

Nyt tehtävät päätökset koskevat ratikan suunnittelua, päätös ratikan rakentamisesta tehdään arviolta 2023.

Kaupunginhallituksessa ratikkapäätös ei ollut läpihuutojuttu, vaan asiasta äänestettiin. Kaupunginjohtajan esitystä eli ratikkasuunnitelmissa etenemistä kaupunginhallituksessa kannattivat Sari Multala (kok.), Säde Tahvanainen (sd.), Vaula Norrela (vihr.), Faysal Abdi (sd.), Ulla Kaukola (sd.), Sirpa Pajunen (vihr.), Pentti Puoskari (sd.), Sakari Rokkanen (kok.), Kati Tyystjärvi (vas.) ja Sieviläinen Marianne (r.).

Kaupunginjohtajan esitystä vastustivat Jouko Jääskeläinen (kd.) ja Niilo Kärki (ps.). Tyhjää äänesti Lauri Kaira (kok.).

Alkuperäiseen päätösehdotukseen tehtiin muutoksia. Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen lisäsi esitykseensä maininnan siitä, että ratikkareittiin liittyvä kaavoitus tulee tehdä niin, että Vantaan osuus ratikkainvestoinnista on pitkällä aikavälillä rahoitettavissa ratikan aikaansaamilla ja kaavan mahdollistamilla kasvavilla kiinteistötuloilla.

Ratikan kiinteistötaloudellisten hyötyjen on laskettu olevan Vantaalle noin 680 miljoonaa euroa. Ratikan on arvioitu tuottavan 30 prosenttia lisää asumista ja 15 prosenttia lisää toimitilarakentamista.

Ratikan rakentamisen on arvioitu maksavan 393 miljoonaa euroa. Valtion odotetaan osallistuvan 30 prosenttiin kustannuksista tulevassa MAL-sopimuksessa. Tukea haetaan myös EU:lta.

Ratikan rakentamisen on arvioitu voivan alkaa aikaisintaan vuonna 2024 ja liikennöinnin vuonna 2028.

Vantaan ratikan on suunniteltu kulkevan lentoasemalta Jumbon ja Tikkurilan kautta Hakunilaan ja siitä Länsimäen kautta Mellunmäen metroasemalle. Kaupunginhallituksen käsittelyssä suunnitelmiin lisättiin maininta siitä, että Vantaan uudessa yleiskaavassa varaudutaan myös ratikan jatkamiseen Vantaan Aviapoliksesta Länsi-Vantaalle.

Juttua muokattu 12. joulukuuta kello 13.15. Marianne Sieviläinen edustaa ruotsalaista kansanpuoluetta, ei kokoomusta. 

Mitä mieltä sinä olet ratikasta? 

 

Tarvitaanko Vantaalle ratikka?

Kyllä
54% (253 ääntä)
Ei
46% (212 ääntä)
Ääniä yhteensä: 465

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vantaan ratikka: investointi tulevaisuuden Vantaaseen vai kallis ja epävarma sijoitus?24.11.2019 07.20
"Ratikkakeskustelu on Vantaalla sivuraiteella"10.11.2019 08.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu