Puheenaihe

Vantaa on tehnyt huiman Suomen ennätyksen – asukasmäärä kasvoi yli 430 prosenttia 60 vuodessa

Vantaan asukasmäärä on kasvanut suurista kaupungeista suhteellisesti eniten. Viime kesänä vantaalaisia kerääntyi Oopperan tähdet -konserttiin Tikkurilan Kirjastopuistoon.

Arkisto/Marika Lumme

Vantaa on asukasmäärältään Suomen neljänneksi suurin kaupunki, mutta suhteelliselta kasvultaan kaikkein suurin. Jos maan 20 suurinta kaupunkia verrataan nykyrajojen mukaan, Vantaan väkimäärä on kasvanut 430,9 prosenttia vuodesta 1960 vuoden 2019 marraskuuhun. Se on Suomen ennätys.

Vantaan kasvun suuruutta kuvaa se, että 60 vuotta sitten koko silloisen Helsingin maalaiskunnan alueella asui suunnilleen saman verran väkeä kuin Tikkurilan suuralueella nykyisin.

Maalaiskunta pääsi 43 843 asukkaalla nipin napin maan 20 suurimman kaupungin joukkoon ja sen taakse jäi vain Savonlinna 42 685 asukkaalla.

Kuntavertailun on laatinut Tilastokeskuksen tiedoilla aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:ssä työskentelevä johtava asiantuntija Timo Aro. Vastaavanlaista nykyisiin kuntarajoihin perustuvaa tarkastelua ei ole aiemmin tehty.

Vantaan ohessa myös Espoo on kasvanut yli 400 prosenttia, mutta noin 20 prosenttiyksikköä vähemmän kuin Vantaa. Molemmat ovat kasvullaan aivan omaa luokkaansa muihin kuntiin verrattuna.

– Vantaalla ja Espoolla on samanlainen tarina, Aro toteaa.

Molemmat ovat hyötyneet muuttovoitosta, joka suuntautuu maalta kaupunkeihin.

– Espoo ja Vantaa ovat lähtökohtaisesti monikeskuksisia ja niissä on vahvoja asuinalueita.

Kasvun edellytyksiä ovat olleet hyvät liikenneyhteydet ja logistinen kehitys.

20 suurimman kaupungin joukossa vain Kouvolan ja Kotkan asukasluku on vähentynyt vuodesta 1960.

Helsinki oli jo 1960-luvulla suurin, mutta Espoo vasta 13:s. Yli 100 000 asukkaan kaupunkeja oli tuolloin vain kolme, Helsingin lisäksi Tampere ja Turku.

Vuonna 1980 kärkikolmikko oli edelleen sama, mutta yli 100 000 asukkaan kaupunkeja oli jo seitsemän. Vantaa oli noussut viidenneksi 132 050 asukkaalla ja Espoo neljänneksi 137 408 asukkaalla.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 2000 Turku putosi kaksi sijaa eli viidenneksi ja Vantaa kiilasi neljänneksi. Vantaalla asui 178 471 ihmistä ja Turussa 172 561.

Myös Tampere oli saanut päästää pääkaupunkiseudun edustajan edelleen 17 803 asukkaan erolla, kun Espoo nousi maan toiseksi suurimmaksi kaupungiksi 213 271 asukkaalla.

Helsingissä asui samaan aikaa jo 555 474 henkilöä.

2010-luvulla Vantaa on hätyytellyt Tampereelta maan kolmanneksi suurimman kaupungin sijoitusta. Eroa on enää runsaat 5 000 asukasta, kun Tampereen asukasluku on 238 056 ja Vantaan 232 759.

Alue- ja väestökehityksen asiantuntija Aro ennustaa, että Vantaa nousee kolmanneksi suurimmaksi kaupungiksi seuraavien 20 vuoden aikana.

Aro itse on hyvä esimerkki siitä, miten hyvien yhteyksien varrella sijaitseva asuinalue vetää ihmisiä muualta maasta. Aron perhe asuu vakituisesti Porissa, mutta heillä on kakkosasunto Vantaan Kivistössä.

– Olen Vantaalla 2–3 päivää viikossa, Aro kertoo.

Kivistö valikoitui kakkosasunnon paikaksi, koska se sijaitsee kehäradan varrella ja junalla pääsee kätevästi vaikka Helsinkiin. Myös autolla Kivistöstä matkustaa sujuvasti Poriin.

Aro huomauttaa, että Vantaa on noussut ihmisille todelliseksi vaihtoehdoksi Helsingissä asumiselle.

Tilasto

Suurimpien kaupunkien kasvuprosentit 1960–10/2019

1. Helsinki +44,3%

2. Espoo +410,2%

3. Tampere +79,4%

4. Vantaa +430,9%

5. Oulu 129,8%

6. Turku +49,1%

7. Jyväskylä +92,4%

8. Lahti +62,2%

9. Kuopio +29,7

10. Pori +12.3%

11. Kouvola -7,0%

12. Joensuu +40,0%

13. Lappeenranta +21,3%

14. Vaasa +44,2%

15. Hämeenlinna +17,3%

16. Seinäjoki +88,5%

17. Rovaniemi +39,4%

18. Mikkeli +8,5%

19. Kotka -8,2%

20. Salo +5,8%

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vantaalaisia on nyt lähes 230 00015.1.2019 12.54
Suomen väkiluku 5,5 miljoonaa – Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta20.12.2019 08.52
Suomen väkiluku 5,5 miljoonaa – Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta20.12.2019 08.52
Vantaan väkiluku paisuu nyt hurjasti − Espookin teki ennätyksen, Helsingin kovin kasvu hiipui hieman30.1.2019 18.33

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu