Toimitukselta

Miten tämä on mahdollista

(PÄÄKIRJOITUS) Entisen Vantaan kaupunginjohtajan Jukka Peltomäen raskas ehdoton vankeustuomio, 2,6 vuotta, on suomalaista kunta- ja lahjushistoriaa. Vastaavia tuomioita ei ole ainakaan lähivuosikymmeninä koettu.

Paitsi Vantaalla, kun 1990-luvun puolivälissä silloinen valtuuston puheenjohtaja Raimo Salminvuo sai 1,8 vuoden vankeustuomion lahjuksista.

Kaikki kuntapoliitikot ja johtavat virkamiehet tiesivät Peltomäen ja arkkitehtitoimisto Forma Futuran omistaja-johtajan Leila Tuomisen suhteesta jo 1990-luvulta lähtien. Kaikki myös tiesivät – tai ainakin kuvittelivat – että Peltomäellä on erittäin vahva taustavaikuttajan rooli vantaalaisessa päätöksenteossa.

Näin siitäkin huolimatta, että Peltomäki marssi valtuuston puheenjohtajana ulos valtuustosalista vuonna 1992 ja ilmoitti, ettei palaa enää koskaan. Syynä olivat velkaongelmat.

Hän lähti perheineen Portugaliin. Mutta hän palasi, ja nousi myös kaupunginjohtajaksi.

Peltomäki on erittäin älykäs ja taitava manipuloija. Kun demarijohtaja lähti valtuustojohtajan paikalta aikoinaan, tilalle nousi kokoomusjohtaja Salminvuo. Hän kuvitteli, että voi toimia kuin edeltäjänsä, ja lopputuloksena oli vankilatuomio.

Vantaa kasvaa koko ajan ja rakentamisessa syntyy suuria omaisuusmassoja. Se houkuttaa väärinkäytöksiin.

Vantaan maalaiskuntahistorian peruja on se, että nopea kaupungistuminen ei muuttanut samaa tahtia kaupungin poliittisia toimintatapoja. Niiden viimeisenä jäänteenä – toivottavasti – on nyt nähdyt lahjuskäräjät.

Risto Hietanen

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet