Leena Koivisto

Vantaalaista torielämää vai ei?

(PÄÄKIRJOITUS) Vantaalainen torikulttuuri on jossain määrin hahmotonta. Ehkä jo siksi, että kaupungissa ei ole kaikille yhteistä kaupunkikeskustaa eikä siten sitä yhteistä, keskeistä markkinapaikkaakaan.

Myyrmäessä Paalutorilla perinteisen torielämän sielu on enemmän läsnä kuin Tikkurilassa, jossa virallisesti alueen ainoaksi oikeaksi toriksi linjatulle ja kaupunkikuvallista tunnustusta saaneelle Tikkurilantorille ei ole kovin vilkasta markkinahyrinää siunaantunut. Tilanakaan tori ei ole järin suuri.

Torikulttuurin elinvoimaa ovat paikallisen torikauppiasyhdistyksen mukaan viime aikoina osin nakertaneet keskustojen rakennushankkeet. Niin idässä kuin lännessä ne ovat sekä väliaikaisesti että pysyvästi niistäneet tilaa tori- ja markkinatapahtumilta. (VS 5.1.)

Torit ovat ikiaikaisia hengailu- ja ostospaikkoja – entisajan livesomeyhteisöjä, joissa on tavattu tuttavat ja vaihdettu makoisimmat juorut."

Torit ovat ikiaikaisia hengailu- ja ostospaikkoja ja perinteisiä yhteisön ytimiä – entisajan livesomeyhteisöjä, joissa on tavattu tuttavat ja vaihdettu makoisimmat juorut. Nykyisinkin maassamme on Tori- ja markkinakaupan keskuksen (TMK) mukaan noin 400 kauppatoria. Todella toimivia niistä kuitenkin on enää vain muutama kymmen.

Torin elävyyttä on omiaan ruokkimaan se, että kauppiaatkin saavat jotain myydyksi. Uudet perunat ja mansikat varmasti tekevät kauppansa, mutta mikä innostaa nykyihmisen laajemminkin hankintoihin?

Iso kysymys tänä päivänä onkin, kuinka moni torikahvin siemaistuaan porhaltaa tekemään muut ostoksensa keskitetysti kauppakeskuksiin ja marketteihin.

Löydetäänkö yhteisöllisyyttä korostavalle Vantaalle tapa, jolla torikulttuuri säilyy elävänä?

Uuden sukupolven ihmisen viihtymiseen perinteisillä markkina-aukioilla kun ehkä tarvitaan paljon muutakin kuin pottua ja grillimakkaraa.

Leena Koivisto

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet