LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Sisäilmaoireisille tarvitaan puhdas tila

Suunniteltu sisäilmaltaan puhdas tila ei toteudukaan elokuussa. Näin saimme ikäväksemme kuulla.

Valtuusto on tehnyt tilan hankinnasta päätöksen jo marraskuussa 2018. Nyt saamiemme tietojen mukaan sisäilmaoireisille suunnattu puhdas tila on kuitenkin toteutettavissa Vantaalla vasta aikaisintaan keväällä 2020.

Ihmettelen suuresti prosessin hitautta, vaikka ymmärränkin toimialojen resurssivajeet.

Sisäilmakorjauksien investointimäärärahaa nostetaan viiteen miljoonaan euroon, hyvä niin. Tämäkään summa ei todennäköisesti ole kuitenkaan vielä riittävä.

On myös huomioitava väistötilojen puute, mikä usein on esteenä ja hidasteena julkisten rakennusten korjauksille.

Puhdas tila mahdollistaa vaikeimmin oireileville koulunkäynnin ja sosiaalisen verkoston. Nyt vaihtoehtona on kotikouluun jääminen, jolloin suurena riskinä on lapsen ja nuoren sosiaalinen syrjäytyminen.

Kun poliittinen päätös asiasta tehdään, tulee asia laittaa vireille viivyttelemättä. Rahat on myönnetty ja paikan löytäminenkään ei liene ylitsepääsemätön ongelma. Nyt pitää vain ryhtyä sanoista tekoihin.

 

Tiina Tuomela
lastentautien erikoislääkäri
kaupunginvaltuutettu

sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (kd)

Lukijalta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet