Mia LindströmKirjoittaja on Vantaan Sanomien päätoimittaja.

Sadat ihmiset odottavat apua

(PÄÄKIRJOITUS) Vuonna 2018 Vantaan terveyskeskus sai Nuorten Lääkärien yhdistyksen vertailussa parhaat arvosanat viiden tähden koulutuspaikkana. Vantaalla on ollut hyvä maine nuorten lääkärien keskuudessa, jotka tekevät esimerkiksi erikoistumisjaksoja terveysasemilla.

 

Nyt puhaltavat toisenlaiset tuulet. Vantaan terveysasemilla on nyt 19 lääkärin vaje. Noin joka viides lääkärinvakanssi on täyttämättä.

Lääkäreitä kuormittaa liian suuri työmäärä ja henkilökunnan vaihtuvuus. Työssä jaksamista on koetellut myös tietojärjestelmä Apotti, joka otettiin käyttöön toukokuussa.

Vaihtuvuutta syntyy myös siitä, kun osa lääkäreistä lähtee erikoistumaan tai osan määräaikainen työsuhde päättyy. Noin 60 prosenttia Vantaan terveysasemien lääkäreistä on yhdeksän kuukauden koulutusvaiheessa olevia lääkäreitä.

 

Tällä hetkellä hoitojonossa on satoja vantaalaisia, joille ei ole voitu antaa kiireetöntä lääkäriaikaa. Lisäksi terveysasemien ajanvarauksessa on ollut ongelmia ja puhelimessa on saanut jonottaa välillä kohtuuttoman pitkään. Palvelusetelin käyttö on monelle epäselvää tai hankalaa.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta pui asiaa ylimääräisessä kokouksessa tiistaina ja kaivoi esiin nipun ratkaisuja töiden uudelleen järjestämisestä digi- ja iltavastaanottojen kehittämiseen. Uusia ideoita todella tarvitaan, mutta samalla ollaan ikuisuuskysymyksen äärellä.

 

Jos ongelmien juurisyynä on lääkäreiden työssään kokema kuormitus, tarvitaan lisää lääkäreitä ja vähemmän vaihtuvuutta. Lisää lääkäreitä tarvittaneen myös, jos joillekin terveysasemille halutaan ilta- tai viikonloppuvastaanotto.

Mutta kuinka tehdä terveyskeskustyöstä houkutteleva vaihtoehto lääkäreille, jotta virkoihin riittäisi tulijoita ja heillä olisi motivaatiota pitkäjänteiseen työskentelyyn?

Mia Lindström

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet