Mia LindströmKirjoittaja on Vantaan Sanomien päätoimittaja.

Pienistä teoista virtaa päivään

(PÄÄKIRJOITUS) Vähäinenkin liikunta on parempi, kun ei liikuntaa ollenkaan.

Maanantaina julkaistut uudet liikuntasuositukset kannustavat liikkumaan vaikka muutamankin minuutin kerrallaan. Jopa se, että muistaa pitää taukoja työpaikalla ja havahtua hetkeksi tietokoneen äärestä, lasketaan eduksi.

UKK-instituutin suosituksissa suositellaan silti myös reippaampaa liikuntaa, jossa sydämen syke nousee. Tällaista liikuntaa olisi hyvä tehdä 2,5 tuntia viikossa.

Muistamme säännöllisesti taivastella lasten liikkumisen vähyyttä tai jopa liikunnan puutetta, mutta numerot kertovat karun totuuden meidän aikuisten aktiivisuudesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viime vuonna julkaistun selvityksen mukaan noin 70 prosenttia aikuisista ei liiku vapaa-ajallaan tarpeeksi tai harrastaa vain kevyttä liikuntaa.

Kaikkein ahkerimpia liikkujia olivat noin 60-vuotiaat, joista noin 25 prosenttia liikkui suositusten mukaan.

Jotta liikkuminen olisi mieluisaa, olisi myös puitteiden oltava kunnossa. Vantaalla uutta uimahallia on odotettu Koillis-Vantaalle jo vuosia. Asolaan suunniteltavan uuden hallin valmistumista saadaan vielä tovi odottaa.

Pienemmässä mittakaavassa liikuntapaikkoihin satsataan. Tänä vuonna avattiin Vantaan ensimmäiset kuntoportaat, jotka ovat heti nousseet suureen suosioon. Vantaalaiset ovat toivoneet lisää kuntoportaita, ja tähän toiveeseen kaupunki vastaa parin vuoden sisällä.

Kaupunki on myös kunnostanut ja rakentanut uusia lähiliikuntapaikkoja eri puolille kaupunkia.

Liikuntaa voi lisätä omaan arkeen pienissä paloissa kerrallaan ja etenkin vähän liikkuvat voivat saada kevyestäkin liikunnasta hyvinvointia. Matalan kynnyksen urheilupuistoista ja liikuntapaikoista kannattaa ottaa kaikki hyöty irti.

Mia Lindström

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet