Matti Putkonen

No, sattuuhan sitä

Euron tukipaketista Suomen osuus on 14 miljardia euroa. Tämä on ehdoton yläraja ja katto. Senttiäkään ei tämän yli mennä.

Näin todistivat pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. He ylpeilivät, että nyt Suomen ääni kuuluu EU:ssa. On aikaansaatu itse maksamamme vakuudet ja rajattua suomalaisten veronmaksajien vastuut.

Ilonpilaajiksi tulivat taas EU:n kirstunvartijat ilmoituksellaan, että laskelmista puuttuivat korot. Suomalaisten vastuut nousevatkin 28 miljardin euroon. No, sattuuhan sitä paremmissakin perheissä aivan kuten Berlusconin perheessä.

Kaikille yli viisikymppisille taataan kolmen päivän palkallinen vuosittainen koulutus. Näin hehkuttivat Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja työministeri Lauri Ihalainen, kun he esittelivät raamia eli tupo- sopimuksen syntymistä.

Metallin soveltamisneuvotteluissa raamia eli tupo-sopimusta väännettiin päät punaisena kolme vuorokautta kolmen päivän koulutuspykälästä. Välillä tuohtuneet ja vihaiset miehet kävivät olohuoneissamme uutiskatsauksien kautta kertomassa sivistyneitä kommentteja toisistaan.

Turhaa, niin turhaa. Ihalaisen ilonpilaajaksi ilmoittautui EK:n pääjuristi Hannu Rautiainen. Kokeneena tupo-konkarina Hannu suomensi osapuolille raamin eli tupo-sopimuksen pöytäkirjamerkinnät. Näin selvisi se totuus, että subjektiivinen oikeus kolmen päivän palkallisesta koulutuksesta vaihtuikin subjektiiviseen oikeuteen osallistua työryhmään, joka aikanaan ratkaisee kohutun kolmen päivän kohtalon.

No, sattuuhan sitä paremmissakin piireissä, miksi siten ei tupo-pöydässä. Varsinkin, kun muistetaan, että tupo-kehäkettu Rautiainen piti yllä viidessä perättäisessä tupossa subjektiivista oikeutta, niin sanottua. ”hauskan työpaikan” työryhmää.

Työryhmä lakkautettiin tarpeettomana, kun toinen ryhmän jäsenistä siirtyi ansaitulle eläkkeelle.

Voihan sitä sattua somastikin, kuten viestintäministeri Krista Kiurulle. Hänen vastuulleen kuuluu varmistaa postijärjestelmän toimivuus. Ministeri Kiurun painajaisunet olivat toteutua, kun valtiollinen Itella ilmoitti karsivansa toimipaikkoja niin, ettei lain edellyttämä palvelutaso täyty alkuunkaan.

Kuntaministeri Henna Virkkunen riensi ministeritoverinsa avuksi ja ilmoitti, että tämän vaalikauden jälkeen Suomessa on enää viisikymmentä kuntaa. Näin täyttyisi postilain edellytys, että jokaisessa itsenäisessä kunnassa on oltava postin toimipaikka.

Nyt Kalle pyöräilee Kustin luokse jopa sata kilometriä hakeakseen paketin. No, sattuuhan sitä. Kulkeehan posti näinkin ja ihan lain mukaisesti.

Matti PutkonenTyömies

Matti Putkonen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet