Mustien autojen matkassa

Mietaa lisää nyt vauhtia

Juha Mieto pysyy pikkurahalla eduskunnassa?

MUSTAT AUTOT

Neljä vuotta sitten kansanedustajaehdokas Juha Mieto (kesk) tiivisti vaalilupauksensa:

– Yöt ovat nukkumista varten. En käy vieraissa. Hoidan kuntoani.

Kun puolueen Vaasan vaalipiirin ehdokkaat esittelivät äskettäin Rewell-keskuksessa tavoitteitaan perinteisen pitkän (lue tylsän) kaavan mukaan, yleisö heräsi vasta kun Mieto pani käden rinnalleen ja sanoi:

– Vaasa on Pohjanmaan syrän.

Ei ihme, että Mieto Iltalehden mukaan laskee selviävänsä kevään eduskuntavaalitaistelusta 30 000 eurolla, kun samasta vaalipiiristä yrittävä entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen tarvitsee tuplasti enemmän, 60 000 euroa.

Puheenjohtaja Erkki Tuomiojan (sd) ja varajohtaja Eero Akaan-Penttilän (kok) suuren valiokunnan kuusihenkisen valtuuskunnan Lontoon reissu kääntyi päälaelleen.

Tietoa ammentamaan menneet suomalaiset joutuivat sekä ylä- että alahuoneen EU-valiokuntien tenttiin ikään kuin kyselytunnin vastaajiksi. Tieto suuren valiokunnan EU-asioiden hyväksi kehutusta käsittelykäytännöstä oli kiirinyt saarivaltakuntaan liankin hyvin.

Uusi vaalilaki on määrä saada voimaan 2015, mutta jo nyt varoitellaan hallituspolitiikan vaikeutumisesta. Äänikynnyksen mataloitumisen myötä suuret puolueet kutistuisivat reiluun 40 paikkaan ja pienet kasvattaisivat asemiaan.

Se näkyisi puolueiden ministerinpaikkojen ja vallan vähenemisenä. Kahdeksasta salkusta ei kannattaisi edes unta nähdä. Enemmistö olisi huteralla pohjalla. Hallituksetkaan tuskin istuisivat enää koko vaalikautta.

Gallupeissa jo 16 prosentissa huitelevien persujen suosion salaisuus on paljastunut. Kolme suurinta puoluetta erottuivat aikoinaan toisistaan hyvin. Kari Suomalaisen piirroksissa kokoomus oli kypäräpäinen pappi, maalaisliitto/keskusta lihava isäntämies ja demari laiha haalaripukuinen työmies.

Mari Kiviniemi (kesk), Jyrki Katainen (kok) ja Jutta Urpilainen (sd) taas ovat melkein toistensa klooneja ja mahdollisimman kaukana puolueidensa perustyypeistä.

Persujen katolilainen puoluejohtaja Timo Soini käy kypäräpäisestä papista, hänessä on isäntämiehen rehevyyttä ja haalarikin menisi jotenkuten päälle.

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) siirsi pikavauhtia Harry Heleniuksen Berliinistä sairastuneen Tukholman suurlähettilään Markus Lyran tilalle.

Tukholman tapaan tärkeimpiin kuuluvalle Berliinin lähettilään postille Stubb on nostamassa pitkään Helsingissä pysytelleen Eurooppa-osaston päällikön Päivi Luostarisen, joka kävi välillä ottamassa vauhtia Elinkeinoelämän Keskusliitosta, EK:sta. Tosin myös Lontoosta äskettäin kotiutunut poliittinen alivaltiosihteeri Jaakko Laajava on nähty saksankursseilla.

KARI VALTONEN

[email protected]

Mustien autojen matkassa

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet