Mustien autojen matkassa

Angry bird iski

Liikenneministeri Merja Kyllönen, hallituksen ainoa mies?

Jouko "Joke" Innanen

Angry birdiksi itseään kutsuva sanavalmis liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) sai viikolla uuden sulan hattuunsa, kun hän antoi potkut liikenneviraston pääjohtajalle Juhani Tervalalle. Eduskunnan kuppilan raati nimesi Kyllösen tuoreeltaan ministeriksi isolla M:llä.

Ministerin ja pääjohtajan välirikko ei tullut täytenä yllätyksenä. Eduskunnan suuressa salissa saatiin jo viime syyskuussa näyte siitä, etteivät Kyllösen ja Tervalan suhteet olleet kaikkein lämpimimmällä tolalla.

Kyllöseltä paloivat käämit, kun Ilkka Kanerva (kok) ihmetteli, miksei tien numero kahdeksan parannustyö etene, vaikka Tervalan liikennevirasto on päättänyt siitä.

– Asiasta päättää ministeri, Kyllönen kivahti.

Paljon maailmaa nähnyt Elinkeinoelämän Keskusliiton entinen viestintäjohtaja Arto Ojala pettyi kokoomuksen puoluevaltuuston puhutun ja kirjoitetun tekstin ymmärrystaitoon.

Puoluehallitukselta saamansa tehtävän mukaisesti Ojala torjui kokouksessa vaatimuksen ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudesta. Ojalan perusteluna oli, ettei lakimuutos asiassa auta, sillä karenssipäivistä on sovittu työehtosopimuksilla ammattiliittojen ja työnantajien kesken.

Vaan eipä auttanut. Valtuusto tyrmäsi Ojalan näkemyksen ja samalla puoluehallituksen yksimielisen kannan.

– Se oli työtapaturma. En arvannut, että asia edes menee äänestykseen. Olisi pitänyt marssittaa pönttöön muitakin puhujia, Ojala tuskaili jälkeenpäin.

Eduskunnassa saatiin jo viime syksynä näyte siitä, että Kyllösen ja Tervalan suhteet eivät ole kaikkein lämpimimmät.”

Valtionyhtiöiden johtajien palkkaukselle on viime kuukausien keskustelun tuloksena vedetty sen verran tiukat rajat, että Alkon toimitusjohtaja saatiin palkatuksi vasta kolmannella yrityksellä. Jälkikäteen tihkuneiden tietojen mukaan kaksi ensimmäistä johtajakandidaattia esittivät liian kovan palkkavaatimuksen.

Tekniikan lisensiaatti Hille Korhonen, 51, Fiskarsilta oli toiveissaan maltillisempi ja tuli siksi valituksi ensi vuodenvaihteessa eläkkeelle siirtyvän proviisori Jaakko Uotilan, 63, seuraajaksi. Nimitystä tosin viivästytti myös se, että Korhosen oli ensin myytävä viinitilansa, jottei häntä olisi pidetty alkoholimonopolin kilpailijana.

Korhoselle maksetaan suunnilleen samaa palkkaa kuin Veikkauksen tuoreelle toimitusjohtajalle, eli noin 29 000 euroa kuukaudessa.

Lasten huostaanottorintamalla Suomen Venäjälle kärsimät tiedotussodan tappiot alkavat levitä entistä laajemmalle.

Jalkapalossa Eduskunnan Urheilukerho on jo tottunut häviämään Venäjän duumalle, mutta viime viikolla selkäsauna tuli shakkimatsissakin. Arto Satonen (kok) ylsi video-ottelussa tasapeliin, mutta Erkki Virtanen (vas) joutui vastustajansa nöyryyttämäksi.

Mustien autojen matkassa

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet