Mustien autojen matkassa

Alanko ankkurissa

Juuttuuko Risto Alangon<cr>ankkuri pohjaan?

Jouko "Joke" Innanen

Paperiliiton puheenjohtajan Veikko Ahtolan kielenkäytössä SAK oli pelkkä kolme kirjainta ja toimisto. Vallantäyteisen teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Risto Alangon arvoasteikoissa Elinkeinoelämän Keskusliitosta EK:sta on konttorin lisäksi nippa nappa jäljellä edes nuo kaksi kirjainta.

Edellisellä liittokierroksella työantajien ankkuriköysi jousti kuin kuminauha. Kilpailukyky meni. Jos Alangosta on kiinni, vaaraa ei tällä kierroksella ole.

Kevään raamiyrityskariutui Alangon sanelemaan palkkalinjaan. Tuoretta toimitusjohtajaa Jyri Häkämiestä hän vahti kuin hyeena. Keskitettyä palkkaratkaisua kannattavan EK:n puheenjohtajan Ilpo Kokkilankin täytyi taannoin tunnustaa, että joutui taipumaan.

Alanko kirosi nykyisen raamiratkaisun, kun perälauta esti yrityksiä jakamasta yleiskorotusta halujensa mukaan. Nyt hän vaatii, ettei teknologiateollisuuden palkkalinjan yli potkita eikä perälauta saa antaa tippaakaan periksi.

Alangon maailmassa EK:llekin jäisi tosin oma pieni tehtävänsä: takuiden hankkiminen hänen linjalleen.

Mitä tiukempiAlanko on, sitä suurempi kolari lokakuussa on tulossa Metallin Riku Aallon ja Pro:n Antti Rinteen kanssa. Ei ihme, että Alanko ajoi omaa tukijaansa, Metsäteollisuuden Jari Forssia, koko EK:n sovittelijaehdokkaaksi ohi Palvelualojen työnantajaliiton Paltan Harri Hietalan, jolle on tukea myös palkansaajapuolella.

Työmarkkinatilanteesta on huumori kaukana. Ei sen puolueen, tarkkailijoiden mukaan Alanko ehtii eläkkeellekin huumorintajuihinsa tulematta.

PääministeriJyrki Kataisen tai ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin EU:n leipiin siirtymisen lisäksi kokoomuksen ministeririvistöön tulee lisää kiertoa. Kelan johtaja Helena Pesola, 66, tekee tilaa sosiaaliministeri Paula Risikolle, kun ei ole varmaa, onko kykypuolue vaalien jälkeen hallituksessa.

Risikon sijainen, tuore peruspalveluministeri Susanna Huovinen, (sd) suostunee esittelemään kelan valtuutettujen ja hallituksen ehdokkaan, kun Risikko ei voi omaa nimeään presidentille viedä.

Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä, 64, lykkää vetäytymistään vaalien jälkeiseen aikaan toivoen, että keskusta pääsisi nimitysvaltaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska (kesk) väistyy vuodenvaihteeseen mennessä. Demari on vahvoilla seuraajaksi. Esittelijä on Susanna Huovinen.

Pulmana puolueella on, löytyykö tarpeeksi vahvaa lääkäritaustaista ehdokasta. Eduskuntaryhmän ainoa lääkäri on Hanna Tainio.

Timo Soini (ps) iski arkaan paikkaan moittiessaan demareita karvaperseduunareiden unohtamisesta naisvaltaisessa ministerikierrossa. Kansanedustaja Raimo Piiraisen (sd) entiset työkaverit uhkaavat siirtyä nukkuvien puolueeseen ja muutenkin hänelle on tippunut kielteistä palautetta.

Vikana on tiedon puute. Piirainen paikkasi tilannetta kokoamalla hallituksen hyvät teot yhdelle aaneloselle.

Mustien autojen matkassa

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet