Mustien autojen matkassa

Oppositiolle konsulttiapua

Markus Mustajärven ja Jyrki Yrttiahon oppositiokone käy lähes ylikierroksilla.

Joke

Suuret oppositiopuolueet, perussuomalaiset ja keskusta, eivät ehtineet mukaan, kun Markus Mustajärvi ja hänen ryhmätoverinsa Jyrki Yrittiaho panivat heti alkuviikosta tuulemaan. Vasemmistoliitosta ulkoistettu piskuinen kahden miehen vasenryhmä tykitti vastustamalla arpajais- ja totoveron nostoa. Rumputulta täydennettiin vielä muutamalla lausumalla siltä varalta, etteivät hylkäysesitykset pure.

Ei ihme, että Mustajärvi tarjosikin suuremmille hallituksen ulkopuolisille, loivakäänteisemmille ryhmille osaamispalvelujaan, ”me kun olemme aina oppositiossa”.

Aivan putkeen Mustajärven suunnitelmatkaan eivät menneet, vaikka hän oli jonotuksensa ansiosta päässyt valtion talousarvion täydennyskeskustelussa paalupaikalle, ensimmäisen puheenvuoron käyttäjäksi.

Mustajärven mielestä oli epistä, että puhemies Eero Heinäluoma (sd) poikkesi normaalikaavasta ja käynnisti ensiksi nopeatahtisen keskustelun. Lehdistölehterillä alkoivat jo rivit harventua Mustajärven saatua lopulta puheluvan.

Eduskunnan käytävillä supistaan jo millaisessa varustuksessa itse kukakin Linnan juhliin sonnustautuu. Tuore kansanedustaja Eeva Maria Maijala (kesk) ei aivan kaikkeen tuon juhlatilaisuuden takia aio taipua.

”Korviin en ainakaan tee reikiä. Kantakirjamerkinnät kotieläinteni korvissa saavat riittää”.

Martti Korhosen (vas) johtaman ympäristövaliokunnan parin viikon takainen Japanin turnee ei mennyt kaikkien mielestä aivan putkeen. Sushit pursuivat korvista niin, että välillä Tokiossa oli turvauduttava saksalaiseen ravintolaan.

Vielä huonommin kävi tulevaisuusvaliokunnalle. Puheenjohtaja Päivi Lipponen (sd) joutui palaamaan USA:n matkalta New Yorkista aukkoja katsellen. Neljä valiokunnan jäsentä sai eriasteisia ruokamyrkytyksiä.

Pahiten tauti puraisi perussuomalaisten Ville Vähämäkeä, joka kiidätettiin kotiin palattua suoraan sairaalaan tiputukseen.

Viime vaaleissa eduskunnan vapaaehtoisesti pitkän parlamentaarikkouran jälkeen jättänyt ja kansainväliseksi konsultiksi vaihtanut Jaakko Laakso (vas) ei kertomansa mukaan kaipaa Arkadianmäeltä muuta kuin parkkipaikkaa.

Samaa saattaa moni istuvakin lainsäätäjä joutua haikailemaan ensi keväänä, kun pysäköintitiloja joudutaan supistamaan eduskunnan remontin takia. Kaikkien autoille ei yksinkertaisesti riitä tilaa.

Ettei vain täysistuntojen osallistumisprosentti kohoa ennätyslukuihin, kun taloon huristellaan jo hyvissä ajoin ennen istunnon alkua parkkipaikan varmistamiseksi?

Kari Valtonen

[email protected]

Mustien autojen matkassa

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet