Elämää ja isän elämää

Hyvä ystäväni erehtyi kerran valittamaan työkaverilleen, että hänen lapsensa ovat varsinaisia nurkanvaltaajia ja hapensyöjiä. Ystäväni marisi, että jälkikasvu vie liian suuren siivun hänen vapaa-ajastaan – ja rahoistaan.

Elämästä siis.

”Mitä siinä valitat. Olisit käyttänyt englantilaista sadetakkia”, kuittasi työkaveri, jolla ei ole lapsia – ja joka ei niitä koskaan aio hankkia.

Ystäväni työkaveri viestitti kommentillaan jälkiviisaasti, ettei kannata panna pullaa uuniin, jos ei ole perinteisesti letitetyn perhepitkon ystävä.

Työkaveri puhui vertauskuvin. Kaikki koulun terveysopin tunneilla olleet kuitenkin tietävät, ettei suutelemisesta tule raskaaksi mutta hyvin leivotusta rusinapullasta kasvaa vauva, joka jossain vaiheessa haluaa uunista ulos.

Aluksi pulla haluaa vain ravintoa ja perustason hygieniaa, mutta vaatimustaso nousee nopeasti. Ei aikaakaan, kun pullan pitää saada viikkorahaa, älypuhelin, tietokone, oma huone, televisio, koira ja marsu.

Ja myöhemmin mopoauto. Tai hevonen.

Jos koulutus- tai työmarkkinoilla ei ole pullalle kysyntää, se makoilee kotona kolmekymppiseksi.

Lapsissa ja isyydessä on toki hyviäkin puolia, pohtii isänpäivän herkistämä ystäväni. Esimerkiksi lapsilisät.

Ne menevät kuulemma vaimon tilille, mutta ystäväni pystyy verkkopankissa tekemään tarvitsemiaan rahasiirtoja lainaamalla hienovaraisesti vaimonsa pankkitunnuksia.

Lomareissuilla äijien kanssa lapsilisät ovat miehelle tärkeä hätävara, sillä ne eivät ole korvamerkittyä rahaa. Niillä voi ostaa olutta, makkaraa ja bensaa – eikä kukaan kysele huoltoasemien kassoilla rahojen alkuperää.

Isäksi tuleminen on tietysti miehen elämän huippuhetkiä.

Samankaltainen huima kokemus on, kun oppii ajamaan fillarilla ilman apupyöriä. Jonkin aikaa menee ennen kuin tajuaa, mitä on tapahtunut.

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet