Puheenaihe

Palohälytys: 119 yo-kokelasta pihalle harvaan riviin – puhekielto

Mattlidenin yo-kokelaiden kirjoitukset alkoivat perjantaina reippaasti. Yhdeksän minuutin jälkeen riennettiin ulos. 

Saara Ruotsala

Mattlidenin ruotsinkielisessä lukiossa Espoossa joutuivat toisen kotimaisen kielen eli suomen kirjoittajat perjantaina heti alkuun happihyppelylle palohälytyksen takia.

Muutama minuutti yli yhdeksän soivat koulun palohälyttimet, ja kaikki määrättiin pihalle.

Yo-kokelaista kertyi pitkä rivi, sillä rehtori määräsi, että jokaisen kirjoittajan välissä pitää olla puolitoista metriä tilaa. Puhuminen oli luonnollisesti kielletty. Suurin osa koulun opettajista oli valvomassa tilannetta.

Koulun rehtori Saara Ruotsala kertoo, että hänen urallaan tapaus oli ensimmäinen. Kirjoittajia sattui Ruotsalan mukaan vielä olemaan tällä kertaa harvinaisen paljon, 119.

− Yo-kirjoituksia varten on tarkat ohjeet. Sisällä pulpetit pitää olla puolentoista metrin päässä toisistaan, ajattelin, että otetaan pihalla sama välimatka, Ruotsala kertoo.

Yllättävä tauko kesti pihalla noin 14 minuuttia, kunnes todettiin, että paloa ei ollut. Yo-kokelaat saivat halutessaan olla keskeytyksen verran pidempään kokeissa kello 15 jälkeen.

Palohälytys johtui koulun kemian tai fysiikan tunnilla tehdystä kokeesta, joka laukaisi hälytyksen.

Asiasta kertoi ensin Svenska Yle.     

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (1)

Kommentit

Taas puuttui uutisesta

Taas puuttui uutisesta enemmän kuin puolet. Ainoa henkilö, jolla on oikeus todeta hälytys aiheettomaksi, on pelastuslaitoksen alueella vastuussa oleva johtava viranhaltija, jonka allekirjoitus löytynee (toivottavasti) lain edellyttämällä tavalla lakisääteisestä päiväkirjasta, mikä on julkisessa tilassa julkista tietoa. Päiväkirjasta on myös löydyttävä allekirjoituksen yläpuolelta tyhjentävä selvitys hälytyksen syystä. Tämäkin on julkista tietoa, ellei kyseinen henkilö ole lain mukaan rikoslaillisesta vastuusta vapautettu. Joten Paavo, kun seuraavalla kerralla menet palohälytyspaikalle, kannattaa hieman malttaa.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu