Puheenaihe

Uusnatsien SVL-järjestö kiellettiin Suomessa – tämä Asema-aukion raju potkuhyökkäys oli viimeinen niitti

Suomen Vastarintaliikkeen lakkauttamista käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Paikkana oli Tampere siksi, koska järjestön puheenjohtaja Antti Niemi (kuvassa vasemmalla) asuu Orivedellä. Järjestöä avusti tamperelainen asianajaja Tommi Koivistoinen.

Pekka Ruissalo

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen-osaston (SVL) lakkautetuksi. Käräjäoikeus päätti lakkauttaa uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliikkeen ja siihen linkittyvän yhdistyksen. Lakkauttamista vaati Poliisihallitus.

Poliisihallitus vaati oikeudessa, että kansallissosialistiseksi itsensä määrittelevä järjestö ja sen varainkeruuta harjoittava Pohjoinen perinne ry lakkautetaan. Kansankielisesti voidaan puhua järjestöstä, joka on uusnatsistinen.

Alkuperäisen vaatimuksen perusteluna oli se, että järjestöt toimivat Poliisihallituksen mukaan olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja. Poliisihallituksen mukaan ne muun muassa kannustavat jäseniään väkivaltaan. Käräjäkanteen nostamiseen johtanut viimeinen pisara oli Poliisihallituksen mukaan Helsingin Asema-aukiolla tapahtunut törkeä pahoinpitely, jonka uhri kuoli myöhemmin.

Katso videolta, miten PVL:n jäsen Jesse Torniainen pahoinpiteli ohikulkijan Helsingin Asema-aukiolla. Torniainen tuomittiin oikeudessa törkeästä pahoinpitelystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (12)

Kommentit

Saahan nuo pellet kieltää

Saahan nuo pellet kieltää mitä haluavat, mutta mielipiteisiin ja ajatuksiin eivät pysty puuttumaan. Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet, sitä odotellessa voi suomaan päättäjät haistaa pa**an.

Äkkiäkös nuo uuden kerhon

Äkkiäkös nuo uuden kerhon perustavat kun on jo jäsenrekisterikin valmiina. Tilanne on hieman erilainen kuin jonkin värisen uuden hallituspuolueen perustaminen ilman äänestäjiä.

Poliittiset puolueet ja

Poliittiset puolueet ja prätkäjengit saavat jatkaa jäsenten rikostaustoista huolimatta.

Entä äärivasemmiston

Entä äärivasemmiston kivienheittäjät. Eikö niitä voida kieltää?

Isis on sallittu.

Isis on sallittu. Miettikääs kuka on tehnyt ja mitä.

Potku oli yksiselitteisesti

Potku oli yksiselitteisesti väärin, mutta se oli tehty yksityishenkilönä. Lisäksi sivuhuomautuksena itse oli uhri mennyt riitaa haastamaan ja syljeksimään, toki se ei oikeuta ketään potkimaan, mutta niin se vaan tuppaa menemään, että jos menet riitaa kaupungilla haastamaan, niin kyllä saat nenillesi, sellainen se ihmisluonto on. Ja kyseessä oli yksi potku vain, ei sillä tappaa aiottu ja lisäksi on vähän epäselvää kuoliko se potkuun vai hoito-virheeseen vai huumeiden käyttön myötävaikutuksena. Outoa, että koko järjestö lakkautetaan sen vuoksi. Toisaalta eipä ole nykyisin ihme, sen verran on politisoitunut poliisi meillä ja muutenkin nyt on todella erikoiset ajat politiikan ja aivopesun suhteen kansalle menossa.

Poliisihallitus yrittää saada

Poliisihallitus yrittää saada huomion pois pääasiasta. Pistäkää vaan dronekieltoja ja rekkaesteitä mutta miettikää vähän miksi ja kenen vuoksi.

Hieno juttu. Mutta miksi ei

Hieno juttu. Mutta miksi ei kielletä antifaa? He ovat mailman suurin poliittinen väkivaltaryhmä. Ei kai vaan siksi että EU tukee äärivasemmistolaista väkivaltaa?

Ole hyvä ja kerro jokin

Ole hyvä ja kerro jokin konkreettinen esimerkki EU:n tuesta jollekin ääriaines ryhmälle. Odotan mielenkiinnolla.

EU valtiot kuten Suomi tukee

EU valtiot kuten Suomi tukee äärivasemmistolaisia sekä Islamistisia järjestöjä sillä että antaa heidän toimia. Tosin kun normaalit kansalaiset ovat suurin este EU:n liittovaltio kehitykselle niin ei ole mikään ihme että sellaiset sallitaan.

Oikea päätös. Suomi ei

Oikea päätös. Suomi ei tarvitse äärioikeisto- eikä äärivasemmistolaisia järjestöjä jotka pyrkivät laillisen yhteiskuntajärjestyksen kaatamiseen ja pyrkivät siihen laittomuuksia kuten väkivaltaa käyttäen.

Liivijengi laillinen mutta

Liivijengi laillinen mutta uusnatsit ei .Suomi on erikoinen maa päätöksissään.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu