Liikenne

Kohuttu parkkimaksujen aika alkaa ensi viikolla – Nämäkin paikat muuttuvat Tikkurilassa maksullisiksi

AUTOILU Muun muassa kirjaston parkkialue muuttuu Tikkurilassa maksulliseksi.

Tikkurilan kalliimman pysäköinnin alue kuvassa rajattuna. Lilalla merkitty lyhytaikaiseen pysäköintiin tarkoitetut paikat, joilla pysäköinti säilyy jatkossakin maksuttomana. Vihreällä maksulliseksi Asematiellä muuttuvat paikat, joissa enimmäispysäköintiaika on neljä tuntia. 

Pysäköintipaikkojen muuttuminen maksulliseksi on puhuttanut pitkin vuotta. Paljon keskustelua on syntynyt lähes 500 maksuttoman paikan poistumisesta Tikkurilan keskustasta ja sen liepeiltä.

Muutoksen on kerrottu tulevan voimaan tammikuun alussa.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että olisimme aikataulussa. Täysin valmista ei asennusten osalta vielä ole, joten pienet viivästykset ovat luonnollisesti mahdollisia, kertoo Vantaan liikennesuunnittelupäällikkö Markus Holm.

Pysäköinti on kyseisillä paikoilla maksutonta ensimmäisen tunnin ajan. Pidempiaikaisessa pysäköinnissä veloitetaan keskeisimmillä paikoilla kaksi euroa tunnissa ja muilla paikoilla euro tunnissa.

Yhden euron tuntihinta kattaa alueita myös radan itäpuolelta."

Kalliimpaan alueeseen kuuluvat Tikkurilassa Asematien varrella olevat parkkipaikat, Kielotien varrella olevan kaupungin virastotalon parkkipaikat sekä sen vastapäätä Kielotien Tikkuraitin puolella sijaitsevan toisen kaupungin virastotalon takana olevat paikat.

Virastotalojen paikoista suurin osa on kaiken lisäksi varattu kiinteistöjen käyttöön arkisin kello 6.30–15.

Tikkurilan kalliimmalla alueella on parikymmentä enintään tunnin pysäköintiin varattuja maksuttomia paikkoja. Niitä on Lummekujalla seitsemän ja Asematiellä 19, joista neljä apteekin edessä.

Enintään tunnin pysäköintiajan voi osoittaa myös kiekolla."

Yhden euron tuntihinta kattaa alueita myös radan itäpuolelta. Parkkimaksuun on varauduttava muun muassa Väritehtaankadulla. Maksulliseksi muuttuu monta muutakin kadunvartta, kuten suosituksi epäviralliseksi rekkaparkiksi välillä moitittu Krassitie Prismakeskuksen takana.

Maksu tunnin pidemmästä pysäköinnistä menee myös Neilikkatiellä Kielotien ja Ratatien välisellä osuudella sekä Peltolantorin reunamilla ja Talvikkitien kupeessa Shamrock-ravintolan vieressä olevalla parkkialueella. Parkkimaksu hoituu mobiilisovelluksilla, Easyparkin soittopalvelulla tai maksuautomaatilla.

– Ne kaikki ymmärtävät olla veloittamatta ensimmäisen tunnin Vantaan kaupungin maksualueilla, kertoo Holm.

Enintään tunnin pysäköintiajan voi osoittaa myös kiekolla.

– Fiksuinta on kuitenkin käyttää mainittuja sovelluksia, jos ei ole varma tarvitsemastaan parkkiajasta. Jos pysäköinti jatkuu yli tunnin, sovellus veloittaa automaattisesti maksun, eikä sakkoja tule.

Tikkurilan kirjaston parkkipaikat kuuluvat euron tuntihinnan alueeseen. Kirjaston palvelut katetaan verovaroin. Eikö parkkimaksun periminen asiakkailta ole vastoin kirjaston luonnetta?

Liikennesuunnittelupäällikkö Holm vastaa, että maksuttomien paikkojen tarjoaminen olisi ylimääräinen ja epätasapuolinen etu autoilijoille.

– Eihän joukkoliikennettäkään käyttävät pääse kirjastoon maksutta. Maksullisuusalueen sisällä oleva maksuton pysäköintialue ei myöskään toimisi, koska se olisi aina täynnä.

Kartta löytyy osoitteesta: www.vantaa.fi/maksullinenpysakointi Samalla sivustolla on myös vastaavat kartat maksullisen pysäköinnin alueista Kivistössä ja Myymäessä.

Virka-aikaan ja lauantaina

Tikkurilan lisäksi maksullisiksi muuttuvat parkkipaikat Myyrmäessä Vaskivuorentieltä Rajatorpantielle ja Ruukkukujalta Jönsaksentielle.

Kivistössä muutos koskee Aurinkokivenkujaa sekä osaa Keimolantiestä ja Ruusukvartsinkadusta.

Maksullisuus on voimassa pääsääntöisesti arkisin kello 7–19 ja lauantaisin kello 9–15.

Kivistön kaikissa ja Myyrmäen lähes kaikissa paikoissa enimmäispysäköintiaika on neljä tuntia. Tikkurilassa sama aikarajoitus on voimassa Asematiellä.

Kaikki tieto pysäköintiasioista on tarkoitus koota sivuille: www.vantaa.fi/parking.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (3)

Kommentit

Ikävä kyllä Vantaan kaupunki

Ikävä kyllä Vantaan kaupunki teki karhunpalveluksen itselleen poistamalla ilmaiset pidempiaikaiset pysäköintipaikat. Tämä toimenpide johtaa vain siihen, että autoilijat siirtyvät käyttämään palveluja paikkoihin minne voi jättää auton ilmaiseksi 2-4 tuntiin. Kyse on lähinnä isoista kauppakeskuksista joissa kaikki palvelut, siis ruokakaupat, kahvilat ja ravintolat , vaatekaupat, apteekit...näitä asioita hoidellaan kuitenkin päivittäin eikä kukaan autoilija ole valmis maksamaan omasta lompakostaan päivittäin pysäköintimaksuja joka tulee todella kalliiksi.

Yksi alue on aika lähellä

Yksi alue on aika lähellä ,joka on myös maksuton....toistaiseksi.Uskon ,että "asia tarkistetaan" ja muutetaan maksulliseksi.En kuitenkaan kerro koordinaatteja :)

Raksamiehet , kurssilaiset ,

Raksamiehet , kurssilaiset , kaupassa kävijät ja muu asiointi Tikkurilassa ,kun ei ole ilmaispaikkoja niin kerrostalojen pihoille ja vieraspaikoille on tungosta.Mitä Vantaan kaupungin virkamiehet on ajatellut ratkaista tämän ongelman ja vastaavasti ihmetyttää autoilijoiden röyhkeyttä pysäköidä yksityisalueille .

Etusivulla nyt

Uusimmat: Liikenne

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu