Puheenaihe

Ekonomistit: Aktiivimalli on järkevää työllisyyspolitiikkaa

Kuvituskuva.

Arkisto/ Johanna Erjonsalo

Ekonomistien enemmistö katsoo, että uhka työttömyyspäivärahan pienenemisestä kannustaa työtöntä hakeutumaan lyhytaikaisiin töihin tai koulutukseen.

Kanta käy ilmi Ekonomistikoneen tuoreista kyselytuloksista. Yli 60 prosenttia ekonomisteista katsoi, että työttömien kannustaminen lyhyidenkin työjaksojen tekemiseen tai työvoimakoulutukseen työttömyyspäivärahan pienentämisen uhalla on järkevää työllisyyspolitiikkaa.

Eri mieltä oli alle kymmenen prosenttia vastanneista ekonomisteista. Viidennes oli kannassaan epävarma ja seitsemällä prosentilla ei ollut asiasta mielipidettä.

Viime marraskuussa avatulla Ekonomistikone.fi -sivustolla 50 suomalaisekonomistia, muun muassa Bengt Holmström, Markus Jäntti, Marko Terviö ja Matti Pohjola ottavat kantaa ajankohtaisiin talouden kysymyksin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

10 kuvaa torilta: Ämpäreitä rummuttavat mielenosoittajat vaativat aktiivimallia nurin – "On väärin rangaista työttömyydestä"2.2.2018 13.35
Yli puolet suomalaisista vastustaa aktiivimallia – Yle: selkä kahtiajako oikeistoon ja vasemmistoon21.1.2018 18.45
Yrittäjä sanoo suorat sanat Juha Sipilän aktiivimalli-kommenteista – ”Emme ole tilastojen putsaaja”16.1.2018 08.38

Kommentit (10)

Kommentit

EK on kysynyt mieleisiltään

EK on kysynyt mieleisiltään ja mielisiltään mielipidettä ja, kas kummaa, se onkin ihan sama kuin EK:n. Vietiinkö Länsiväylän toimitusta kuin sitä kuuluisaa litran mittaa pihalle lintulaudan ja lumiukon viereen? Vai ollaanko siellä ihan samassa sakissa?

Näin Sipilä kehitteli

Näin Sipilä kehitteli itselleen aktiivimallia,miten valtio maksoi miljoonia. https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/?shared=1738038-55764b37-500

Ihalainen arvioi että

Ihalainen arvioi että aktiivimalli tuo toimeentulotuen hakijoihin lisää asiakkaita. Ei löydy hanttityötä kaikille. Vakituiset työpaikat menevät ohi työvoimatoimiston ja niihin satoja hakijoita , erittäin kova kilpailu . Vaatimukset vain kovenevat työmarkkinoilla, miten työtön voi täyttää näitä vaatimuksia ? Jos työnantajat haluavat kaiken hallitsevaa osaajaa , jolla hyvät sosiaaliset ja itsensä markkinointi - taidot, ATK taidot , terveystodistuksella osoitettava ettei sairaslomia tarvita , erityisosaaminen ja uusin koulutus, ja vielä suositukset entisiltä työnantajilta.

ITIKSESTÄ,sieltä ihanasta

ITIKSESTÄ,sieltä ihanasta monikulttuurisuusmekasta voisi käydä päivisin kysymässä,mitä mieltä he ovat aktiivimallista...ainiin,se ei koskekkaan heitä.

on tämä joka tapauksessa

on tämä joka tapauksessa parenpi kuin edellisen hallituksen,jossa demarit ja vasemmisto leikkasi toimeentulotukea vähintään 20 prosenttia,siniset sai tällä minulta yhden äänen lisää ja vasemmisto menetti yhden äänen

Siniset? Häntäkö äänestit?

Siniset? Häntäkö äänestit? Sinisten ministeri Terho: Aktiivimallia ei peruta https://www.ksml.fi/kotimaa/Ministeri-Terho-Aktiivimallia-ei-peruta/1102498 Vaikka enemmistö suomalaisista vastustaa aktiivimallia: https://yle.fi/uutiset/3-10031716 Eli tyyppiä joka ei välitä enemmistön mielipiteistä, ja demokratiasta? Eri riitä että petti äänestäjänsä käänsi takin ja vaihtoi persuista sinisiin ja nyt vielä tämä? Voiko pahempa petturia edes olla olemassa?

Kyllä aktiivimalli toimisi

Kyllä aktiivimalli toimisi jos yrittäjät olisivat siinä mukana, mutta eivät ole. Työtön yksin on mukana hankkimassa itselleen muutaman päivän työpäivää kuukaudessa, yksin tekemässä hakemuksia joihin ei kuulu vastauksia eikä noteerata yrittäjien taholta. Ja kun vastakaikua ei ole ; tulot pienenevät ja Sipilä ja Orpo sekä uupunut " työn määrän valittaja " työministeri ovat tyytyväisiä kun saivat työttömän tulot taas leikattua vaikka toista lupasivat kilpailukykysopimuksia tehdessä.Näin työllisyyspolitiikkaa hoidetaan.

Niin, pitäisikin itse asiassa

Niin, pitäisikin itse asiassa aktivoida työnantajia työllistämään vero- t.m.s. leikkauskepityksellä, tasapuolisesti.

Kyllä aktiivimalli jakaa

Kyllä aktiivimalli jakaa työttömät Epätasavertaiseen kohteluun; ulkomaalaiset Suomen kieltä oppimattomat( ei halua eikä ahkeruutta oppimiseen) saavat täysimääräisen työttömyysturvan vailla velvollisuuksia hankkia vaadittavia työtunteja, Kanta-suomalaiset jäävät huonomman työttömyysturvan piiriin . Heille leikkaus jos työnantaja ei tarjoa työtunteja . Kunniakansalaiset ulkomAilta ja maksajat sakotettavat Suomalaiset .

myös kanta-suomalaisia on iso

myös kanta-suomalaisia on iso joukko toimeentulotuella,näille tämä tuo rauhan,ei tarvi olla kaikkien pompoteltavana,kuten edellisen hallituksen aikana,työraide oli ihmisten pahin kiusaaja,nyt aletaan rakentamaan oikeuden mukaista yhteiskuntaa,jossa kaikista pidetään huolta

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu