Puheenaihe

Hoitajien ylityökielto: potilas saa tiedon, jos työtaistelu haittaa hoitoa

Kuvituskuva

ESM arkisto

HUS pyrkii oman ilmoituksensa mukaan turvaamaan kiireellisen hoidon meneillään olevan hoitajien työtaistelun aikana. Viivästyksiä ja muutoksia hoitoajoissa saattaa lähipäivinä olla jonkin verran.

Influenssa, liukastumisvammat ja jossain määrin myös meneillään oleva työtaistelu on ruuhkauttanut HUS:n päivystyksiä. Päivystyksissä potilaat hoidetaan kiireellisyysjärjestyksessä ja toivomme potilailta kärsivällisyyttä.

Ennalta sovitut toimenpiteet, poliklinikkakäynnit ja yhteydenotot pyritään hoitamaan sovitusti. Jos kuitenkin tulee muutoksia sovittuihin aikoihin, HUS:sta ollaan yhteydessä potilaisiin ja neuvotaan, miten menetellä.

– Keräämme yksiköiden tilanteesta päivittäin tilannetietoa. Turvaamme kriittiset toiminnot siten, että kiireettömiä toimenpiteitä tarvittaessa perutaan ja henkilöstöä siirretään kiireellisempiin tehtäviin. Myös ulkopuolelta pyritään etsimään työntekijöitä, sanoo vs. johtajaylilääkäri Petri Bono.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super sekä sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy ovat ilmoittaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta.

Tämä tarkoittaa, että työntekijät tekevät suunnitellut työvuoronsa, mutta eivät suostu ylityöhön eivätkä työnantajan aloitteesta tapahtuviin vuoronvaihtoihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (1)

Kommentit

Jos muilla aloilla, esim

Jos muilla aloilla, esim rakennuspuolulla olisi ylityökielto, nousisiko siitä tälläinen poru? Miksi on ilmeisen hyväksyttävää, että työnantajat ahneuksissaan saavat suunnitella säästöt silmissään vuorot järjestelmällisesti alimitoitetuksi ja täyttää puuttuvien hoitajien paikat ylitöillä ja vuoronvaihdoilla? Onko näin että hoitajilla ei saa olla riittäviä lepoaikoja ja yksityiselämää vaan koska olet hoitotyössä, olet työnantajan omaisuutta? Jos kieltäydyt 14h työpäivästä 8h sijaan potilasturvallisuuteen vedoten olet itsekäs. Menisikö tämä läpi esim. Tehtaalla? Projekti menee pieleen jos et jää paikkaamaan iltavuoron sairaslomaa... ai et? Tappiota tulee taloon ja on kallista palkata tuuraaja.... enpä ole kuullut että muilla aloilla pitäisi levosta ja vapaastaan luopua työnantajan toiveista... toisaalta hoitajat siihen herkästi suostuu koska peruspalkalla ei elä. Se julkisuudessa väläytetty 80€ - verot ei tilannetta mihkään muuta.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu