Puheenaihe

Helsingin uudella jättityöpaikalla 1 500 työntekijää ja 75 parkkipaikkaa – "Henkilöstöä kannustetaan pyöräilyyn"

Havainnekuva uudesta Kaupunkiympäristötalosta. Taloon tulee myös yleisölle avointa tilaa.

Lahdelma Malkamäki Arkkitehdit

Kalasatamaan nousee uusi kaupungin virastotalo, jonne muuttaa koko Helsingin kaupunkiympäristön toimiala aiemmista hajanaisista toimipaikoista eri puolilla Helsinkiä.

Työpajankatu 8:een tulevan rakennuksen laajuus 40 000 bruttoneliömetriä. Rakennuksessa on seitsemän maanpäällistä kerrosta ja yksi maanalainen kerros.

Työpisteitä tulee 1 100 ja niitä käyttää yhteensä noin 1 500 työntekijää. Rakennukseen sijoittuvat myös muun muassa toimialan asiakaspalvelu-, tapahtuma- ja näyttelytilat, erilaisia kokoustiloja sekä ravintola.

Maanalaisessa kerroksessa on 75 autopaikkaa ja 500 polkupyöräpaikkaa.

– Monipaikkaisen työn ja työaikajoustojen lisääntyessä haluamme ohjata henkilöstöämme aikaisempaa enemmän pyöräilyyn ja julkisen liikenteen käyttämiseen, sano kaupunkiympäristön toimialan tekninen johtaja Jaakko Stauffer Helsingin kaupungilta.

Helsingin Uutiset kertoi jo viime vuoden maaliskuussa, että uuden kaupunkiympäristön talon parkkipaikoista on tulossa niin kalliita, että niitä rakennetaan vain joitakin kymmeniä. Tuolloin vihreiden valtuutettu Osmo Soininvaara ennakoi, että rakennettavatkin paikat varataan kaupungin omistamille sähköautoille, joita viraston työntekijät käyttävät työn vaatimiin ajoihin.

Skanska ja Helsingin kaupunki ovat nyt allekirjoittaneet sopimuksen Kaupunkiympäristötalon rakentamisesta. Urakkasopimuksen arvo on 82,8 miljoonaa euroa.

Kaupunkiympäristötalon julkisivut noudattelevat Kalasataman teollisten tiilirakennusten ilmettä. Leimallisia julkisivuille ovat katutason muuratut holvikaaret. Koska pihaa ei ole, rakennuksen yläkerroksiin tulee useampia sisäänvedettyjä, katoksilla ja istutuksilla varustettuja terassitasoja, joita voidaan käyttää esimerkiksi työ-, virkistys- tai kokoontumistiloina.

Rakennustyöt aloitetaan helmikuussa. Hankkeen on suunniteltu valmistuvan kokonaisuudessaan keväällä 2020.

Hankkeen ympäristö- ja energiatehokkuudelle on asetettu myös korkeat tavoitteet. Energiatehokkuuden osalta hankkeessa noudatetaan lähes nollaenergiarakentamisen tasoa. Rakennuksen vesikatosta suurinta osaa peittävät viherkatto sekä aurinkopaneelit. Paneelien tuottamaa sähköä hyödynnetään muun muassa rakennuksen valaisemisessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (9)

Kommentit

Taitaa hiki, rapa ja märät

Taitaa hiki, rapa ja märät vaatteet haista suunnitellussa toimistotalossa. Ehkä ilmanvaihtoon on vastaavasti investoitu.

Palkan pitäisi alka

Palkan pitäisi alka juoksemaan siitä, kun henkilö on lähtenyt töihin kotoa, eikä vasta siitä kun on saapunut työpaikalle. Niin heti alkaisi niitä parkkipaikkoja löytymäät ja yritykset miettisivät kahdesti, minne toimistonsa perustavat. Jos haluatte, että tulen julkisilla tai pyörällä, niin maksatkaa minulle 20€/h siitä, että seison bussipysäkillä odottaen bussia joka on taas myöhässä tai poljen pyörällä 2 tuntia per suunta. Vaihtoehtoa on myös, että tulen omalla autolla, ja työmatkaan menee vain 20 minuuttia.

Aha, eli

Aha, eli äärivasemmistofundamentalisti-virastotalo. Muun muassa tuon takia siis se miljardi-pyöräilysiltakin rakennetaan. Siis se 'Sinnemäen keskisormi'.

Faktat ei heitä kiinnosta.

Faktat ei heitä kiinnosta. Sähköautolla työmatka on ympäristöystävällisempi kuin bussilla ym. julkisilla.

Löytyi selitys sillekin,

Löytyi selitys sillekin, miksi Mäkelänkatu tullaan varaamaan pyöräilykäyttöön. Kun Hämeentien läpiajokin tulee olemaan autoilijoilta kiellettyä, seuraavaksi tukittaneen Itäväylä yksikaistaiseksi.

Pitäkää työpaikanne! Jos työn

Pitäkää työpaikanne! Jos työn lisäksi vielä pitää vielä pyöräilläkin vapaa aikana töihin, saadakseen jotain 150€/kk enemmän kuin työttömänä, niin saatte itse käydä töissänne.

Vihervasemmiston

Vihervasemmiston kontrolliyhteiskunta on kohta pahempi kuin Pol Potin Kambodsa.

Pyöräily on hyvä asia

Pyöräily on hyvä asia varsinkin Suomen virkamiehet ja virkanaiset erittäin lihavia myös eduskunnassakin pyörät käyttöön samasta syystä.

Nyt siis tehdään

Nyt siis tehdään Sinnetännevuoren viherkommunistinen pyhättö. Muuten, mihin ihmeeseen tarvitaan 1500 työntekijää kaupunkisuunnitteluun. Suunnittelun jälkiä kun kaupunkilaisena katsoo, niin 50 (viisikymmentä) työntekijää riittää. Sutta tulee silloinkin, mutta halvemmalla. Ja parkkipaikatkin riittää.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu