Puheenaihe

Kokonaiskuva viimein selville: Kouluille ja päiväkodeille tehdään ensi kertaa laaja kysely sisäilmaoireista

Sami Kanerva toimii sisäilma-asioiden neuvottelukunnan puheenjohtajana.

Arkisto/Antti Nyman

Vantaa aikoo ensi kertaa teettää laajan oirekyselyn sisäilma-asioista kaupungin kouluihin, päiväkoteihin ja ammattioppilaitoksiin.

Lisäksi Vantaa aikoo palkata tänä vuonna tilakeskukseen ja kouluterveydenhuoltoon kaksi henkilöä, jotka keskittyvät sisäilmaongelmien ratkaisuun.

Sisäilma-asioiden neuvottelukunta laati esityksen asioista Vantaan kaupunginhallitukselle tiistaina.

Kaupunginhallitus ryhtyy seuraavaksi viemään asioita eteenpäin. Kaupungin virkamiehet valmistelevat esityksen, joka mennee monien eri lautakuntien päätettäväksi.

– Asian valmistelu lähtee liikkeelle aikalailla heti. Oirekyselyn aikataulu ei ole selvillä, mutta tavoitteena on, että se toteutetaan mahdollisimman pian, selvittää neuvottelukunnan puheenjohtaja Sami Kanerva.

Oirekyselyn tekee toistaiseksi tuntematon ulkopuolinen toimija. Tätä varten on tarkoitus tehdä normaali hankintalain mukainen kilpailutus.

Kysely ja lisärekrytoinnit rahoitetaan 0,5 miljoonan euron lisämäärärahalla, jonka neuvottelukunta sai Vantaan kaupungilta tätä vuotta koskevissa budjettineuvotteluissa.

Oirekyselyn aikataulu ei ole selvillä, mutta tavoitteena on, että se toteutetaan mahdollisimman pian."

Kanervan mukaan syksyllä ja talvella sisäilmaoireita ei ole tullut ilmi "aiempaa enemmän eikä vähemmän" kouluissa ja päiväkodeissa.

– Vantaalla oireillaan jatkuvasti, Kanerva sanoo.

Sisäilmaongelmista halutaan nyt vihdoin saada kattava kokonaiskuva oirekyselyn avulla.

– Haluamme tietää, kuinka laajaa oireilu on ja missä oireita on. Kyselyä voidaan myös käyttää korjauskohteiden priorisointiin, Kanerva kertoo.

Nyt laaditut toimenpiteet tähtäävät siihen, että Vantaan uudis- ja korjausrakentamisen laatu nousee, kiinteistöjen huolto ja ylläpito paranee ja sisäilman takia oirehtivien hoitoon pääsy nopeutuu.

Lukioihin oirekyselyä ei tehdä, sillä niissä sisäilmaoireita selvitellään osana erillistä projektia.

Vantaalla ei ole aiemmin tehty kattavaa oirekyselyä kouluille ja päiväkodeille.

– Näin laajaa oirekyselyä ei ole tehty, sillä kyseessä on mittava hanke, joka ei vielä itsessään korjaa ongelmia, vaan ainoastaan kertoo niiden laajuuden, Kanerva perustelee.

Kaupungin talousarviossa vuodelle 2018 on varattu 1,2 miljoonan euron lisäpanostus sisäilma-ongelmien hoitamiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Lisäksi taloussuunnitelmaan on varattu 0,5 miljoonan euron lisämääräraha.

Vantaan kaupunginhallitus asetti neuvottelukunnan elokuussa 2017. Neuvottelukunnan tehtävänä on seurata sisäilma-asioiden käsittelyä Vantaan kaupungissa. Sen toimikausi on vuoteen 2019 saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (4)

Kommentit

Mitä? Mitä? Mitä? Onko joku

Mitä? Mitä? Mitä? Onko joku puntti irronnut, tai joku herännyt kunnanvaltuustossa? Tätähän piti lykätä vielä vähintään 5 vuotta, että saadaan uudet lapset kuvioihin, ja "teeskentelijät" pois koululaitoksen piiristä. Hyvänen aika, saattaa nyt kyllä tulla kuluja tästä. Eikä uudet koulut idässä eikä lännessä ole vielä valmiina. Toimintaa? Vantaalla? Elämme vaikeita aikoja.

Sdp saatiin viimein

Sdp saatiin viimein oppositioon niin alkoi tapahtua.

Tämä on hyvä askel kunhan

Tämä on hyvä askel kunhan analysoiva tahonkin on aidosti puolueeton. Nyt saadaan varmaan nopsasti uusia putsareitakin esim. Vantaankosken ym vastaavien koulujen tiloihin, että saadaan paremmat tulokset. IV-systeemitkin pysyy pomppoilematta päällä kun kyselyn ajankohdat tarkentuu.

Demarit - niin demaripolitkot

Demarit - niin demaripolitkot kuin demarivirkamiehet - vastustavat jyrkästi oirekysyelyn tekemistä. Se paljastaisi demarikaupunginjohtajan johdolla tehtyjen koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmien korjausten totaalisen laiminlyönnin ja ja salailun. Uudet palkattavat sisäilmasiantuntijat pitää sijoittaa suoraan sisäilmaneuvottelukunnan alaisuuteen. Tilakeskuksessa ja kouluterveydessä he joutuvat anakaran painostuksen ja työsyrjinnän alaisiksi. Päätös oirekyselyn tekemisestä sai jo sinänsä Tilakeskukseen vipinää. Ilmanvaihto kouluissa on nyt päällä iltaisin ja viikonloppuisinkin. Lisäksi Tilakeskus suunnittelee tuovansa kouluihin lisää ilmanputsareita ennen oirekyselyn tekemistä.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu