Puheenaihe

Nyt tuli vaatimus: Lemmikin hankkiminen vaikeammaksi – "Lisääntynyt pahoinvointi näkyy eläinten kohtelussa"

Lemmikin hankkiminen on liian helppoa, väittää SEY.

Arkisto / Juha Perämäki

Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY on huolissaan Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tekemien eläinsuojelukäyntien kasvusta. Ratkaisuksi SEY esittää eläinten hankinnan vaikeuttamista.

– Eläimen myyjän tulisi pyrkiä varmistamaan, että ostajalla on tarvittavat tiedot, taidot ja resurssit eläimen pitämiseen, sanoo SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli.

Eviran torstaina julkistaman raportin mukaan epäilyyn perustuvia eläinsuojelukäyntejä tehtiin vuonna 2017 enemmän kuin ennen, ja käynnit ovat olleet suurelta osin aiheellisia ja johtaneet viranomaisten väliintuloon.

– Myös SEYn eläinsuojeluneuvojien tietoon tulee paljon lemmikkieläinten huonoon kohteluun liittyviä ilmoituksia. Vapaaehtoiskentän toimijoiden tuntuma on sama: lemmikkieläintapaukset ovat lisääntyneet viime vuosina selvästi, sanoo SEYn vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja Maija Raatikainen.

SEY:n mukaan lemmikkieläinten huono kohtelu johtuu usein tietämättömyydestä eläinten tarpeesta. Myös ihmisten uupumus ja sosiaaliset sekä mielenterveydelliset ongelmat sekä piittaamattomuus ovat suuria ongelmia eläinten pidossa.

– Ihmisten lisääntynyt pahoinvointi ja osattomuus näkyy eläinten kohtelussa. Kun ihminen putoaa yhteiskunnan kelkasta, eikä pysty huolehtimaan itsestään, ei voimavaroja jää eläinten hoitoon. Usein ongelmana on myös se, että omistajalla ei yksinkertaisesti ole rahaa eläimen terveydenhoitoon tai laadukkaaseen ruokaan, sanoo Raatikainen.

Onko lemmikin hankkiminen liian helppoa?

Kyllä
89% (277 ääntä)
Ei
11% (34 ääntä)
Ääniä yhteensä: 311

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nainen sulki elävän koiran muovikasseihin ja hylkäsi maastoon – tässä tuomio9.6.2018 21.27
Jopa satojen eurojen ero korvauksissa – Kissa- tai koiravakuutuksen hankkijan kannattaa syynätä laskutapa tarkkaan8.6.2018 08.40
Punkkien määrä rajussa kasvussa – HS: Professori haluaa "koiratrafiikin" kuriin4.6.2018 09.10
Hernesaaren koirasurmasta kova kommentti pitbull-yhdistykseltä – "Hyvin yököttävää on se, että omaa lemmikkiä ei puolusteta"30.5.2018 20.00
Anu ja Laura kertovat: Tältä tuntuu, kun oma koira menehtyy tulipalossa – "Itkin ja silitin sylissäni kuollutta pentua"23.5.2018 20.30
Pikkupoikaa Espoossa purrut koira voidaan ottaa poliisin haltuun – "Koira oli hihnassa, muttei kenenkään hallinnassa"23.5.2018 12.42

Kommentit (4)

Kommentit

Onneksi suurin osa hoitaa

Onneksi suurin osa hoitaa lemmikkinsä hyvin.

Lasten leikkipuistossa eräs

Lasten leikkipuistossa eräs nuorimies oli paskattamassa koiraansa keinujen lähellä ja puistonpenkin vieressä. Tämän jälkeen matka jatkui leikkipuiston hiekkalaatikolle. Tässä vaiheessa menin kysymään tältä neropatilta, että miksi hän paskattaa koiraansa leikkipuistossa ja vastauksena sain: "näetkö sinä täällä yhtään lasta". Leikkipuisto on siis leikkipuisto vain, jos siellä on lapsia leikkimässä... Kerrostalonaapurini koira pääsee niin harvoin ulos pissalle, että on jo muutaman kerran kussut rappukäytävään ja hajusta päätellen myös asunnon sisälle. Kyllä kannattaa vuokrata asunto koirankusettajall

SEY:n huomio on aivan oikea!

SEY:n huomio on aivan oikea! Mitä huonommin ihmiset voivat, sen huonomin voivat myös lemmikit ja muutkin kotieläimet! Ihmisten pahoinvoinnista kärsivät lemmikit eniten, niille ei ole ruokaa, eikä hoitoa enää, kun ihmisillä ei ole rahaa ostaa sitä enää lemmikeilleen! Ihmisten elämä on vedetty niin tiukille, että lemmikit ja muutkin kotieläimet kärsivät, kun ihmisillä ei ole enää rahaa omaan ruokaansakaan, niin sitä ei ole enää lemmikeillekään! Hyljättyjä ja heitteille jätettyjä eläimiä tulee olemaan varmasti paljon, kun ihmiset eivät etsi niille uutta kotia, tai sitten vie niitä nukutettaviksi, jos eivät kykene niitä enää hoitamaan, helpompi on vaan jättää ne oman onnensa nojaan heitteille, kitumaan ja kärsimään! Tämä ilmiö on yksi hallituksen toimista, kun ihmisiltä viedään työt ja elanto, niin heikoimmat kärsivät aina eniten ja ne ovat lemmikit ja kotieläimet, niitä ei ajatella koskaan, ollenkaan, sillä ne ovat kaikki ihmisestä riippuvaisia! Vastuu on tietysti sillä lemmikin omistajalla, jos rahat eivät riitä, on silloin lemmikistä pakko luopua, jos ei halua sen kärsivän, vaihtoehtoa ei juuri ole!

Kerrostaloissa pitäisi

Kerrostaloissa pitäisi ehdottomasti kieltää eläintenpito. Kerrostalossa vaihtuu asunnossa asuja varsin usein, ja on todella ikävää jos jonkun asukkaan "eläintarha" on saastuttanut koko asunnon. Jossain vaiheessa ihmisen "sivistys" lisääntyi senverran, että eläimet sijoitettiin eri paikkaan kuin ihmiset, mutta nykyään on palattu muinaiseen käytäntöön, että ihmiset ja elukat makaavat samoilla pahnoilla. Ennenvanhaan tyhjennettiin myös ns. yöastiat suoraan ikkunasta kadulle - ilmeiseti ihminen rakastaa niin kovasti p----a, että nykyisin koirien täytyy hoitaa tämä "jalo" katujen saastuttamistehtävä...

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu