Puheenaihe

Helle hyydytti hissin Malmin asemalla – ongelmana suoraan auringonpaisteessa oleva konehuone

Helle hyydytti hissin Malmin rautatieasemalla Helsingissä.

Jussi Vehkasalo

Liikuntaesteisiä palveleva hissi on otettu helteen takia pois käytöstä Malmin rautatieasemalla Helsingissä.

Liikenneviraston mukaan kyseessä on hydraulihissi, jonka öljyn lämpötila on helteiden noussut liian korkeaksi. Hissi ei välttämättä toimi luotettavasti vaan se voi jäädä kerrosten väliin.

Hydraulihissin toiminta perustuu siihen, että nestepaine nostaa hissin. Alas hissi tulee vastapainetta säätäen.

– Hissin konehuoneeseen on lisätty alkukesästä uusi ilmanvaihtopuhallin, mutta sillä saatava jäähdytysteho ei riitä kun ilman lämpötila on näin korkea, kertoo rataisännöitsijä Juha Sarkkinen.

– Malmilla ongelma korostuu vielä siitä syystä, että konehuone on suoraan laituritasolla auringonpaisteessa. Muilla asemilla konehuoneet sijaitsevat yleensä tunnelitasolla.

Liikennevirastolla on Etelä-Suomessa käytössä samankaltaisia hydrauliikkaan perustuvia hissejä vielä muutamia. Niitä on uusittu mahdollisuuksien mukaan köysihisseiksi.

Malmin aseman hissin uusinta on suunniteltu tapahtuvaksi ensi vuoden aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Ennätyslämmin sää sai ihmiset varomattomiksi vesillä – hukkuneita enemmän kuin vuosiin7.6.2018 18.15

Kommentit (4)

Kommentit

Malmille ei ole rahaa.

Malmille ei ole rahaa. Pääsyylliset ovat ministeri Anner Berner ja Liikennevirasto. Koska Malmin asemalle ei rahoja riitä, voisivatko kaikki lähijunat, jotka nyt pysähtyvät Malmilla, pysähtyä myös viereisillä asemilla Malmin molemmin puolin, eli Pukinmäessä ja Tapanilassa?? Ainakin Pukinmäen asemalla on loiva ramppi, jota pitkin asemalle voi pyöräillä tai työntää lastenvaunuja käyttämättä jyrkkiä portaita tai rikkinäistä hissiä. Malmi on Koillis-Helsingin keskus, jossa pysähtyy mm. lähes kaikki lähijunat ja 560-bussi. Mutta se ei näy liikennesuunnittelussa. Polkupyörällä tai lastenvaunujen kanssa ei pääsee loivaa ramppia pitkin bussiasemalta juna-asemalle. Käytettävissä on vain jyrkät portaat, koska hissi ja rullaportaat ovat jatkuvasti rikki. Ja hissejä on vain YKSI ja se on HITAAMPI kuin muilla juna-asemilla. Loivaa pyöräiltävää ramppia ei ole edes suunnitteilla, vain jyrkät portaat kuuluvat suunnitelmiin jatkossakin. Hissi ehkä korjataan joskus vuonna 2020 ja se tulee olemaan etanan hidas silloinkin, eikä hissejä ole tarpeeksi jatkossakaan. Lisäksi juna-asemalta on vaikeaa siirtyä Malmin kauppakeskukseen polkupyörän kanssa, koska ylhäällä ovi avautuu vain yhteen suuntaan, ei ole esim. liuku-ovi tai heiluriovi! Voisiko edes ne ovet korjata sellaisiksi, että niistä pääsee kulkemaan molempiin suuntiin ilman, että tarvitsee vetää raskasta ovea auki?

Jos jopa auringon lähelle

Jos jopa auringon lähelle menevä avaruusluotain saadaan suojattua polttavalta satojen ellei peräti tuhansien asteiden auringonsäteilyltä, miten Suomen kesä estää hissin käytön??

Avaruusluotaimiin rakennetaan

Avaruusluotaimiin rakennetaan heijastava suoja, joka heijastaa auringon säteilyä luotaimesta pois. Onnistuisiko Malmilla? Mikä tässä on niin vaikeaa?

Öljyn lauhdutin keksitiin yli

Öljyn lauhdutin keksitiin yli sata vuotta sitten.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu