Puheenaihe

Ministeri Leppä: Kulkukoiria tulisi auttaa lähtömaassa – USU: rescue-koirien mukana tullut tauteja Suomeen

 

Ministeri Jari Leppä (kesk.)

Johanna Erjonsalo

Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) mukaan on erittäin harmillista, että ulkomailta tuotujen pelastettujen koirien mukana Suomeen on tullut tauteja, joita haluta, uutisoi Uutissuomalainen. Ministerin mukaan Suomessa on vähän eläintauteja.

Uutissuomalainen kertoo, että Suomesta on löytynyt maaliskuun aikana ainakin kahdelta Venäjältä tuodulta koiralta penikkatauti. Toinen koirista oli lemmikkipassin mukaan rokotettu tautia vastaan.

Ongelmallista on myös se, että tuontikoirista on löydetty antibiooteilla vastustuskykyisiä bakteereja.

– Jos haluaa varmistua siitä, että eläin ei tuo vaikkapa penikkatautia mukanaan, on ostajan teetettävä rokotuksen lisäksi vasta-ainetesti. Se pitäisi voida vaatia järjestöiltä, jotka tuovat pelastettavia koiria Suomeen, rajaeläinlääkäri Elina Viitasaari kommentoi Uutissuomalaiselle.

Koiran mikrosirunumeron avulla voitaisiin varmistaa onko testi tehty.

Viitasaaren mukaan nykyisessä laissa on hyvin vähän vaatimuksia tuontieläinten rokotuksista ja lääkityksistä.

Ministeri Lepän mukaan kulkukoiria tulisi auttaa lähtömaassa.

Lue koko juttu täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (1)

Kommentit

Koiria pitäisi auttaa

Koiria pitäisi auttaa lähtömaassa, miksi ei ihmisiä? Jos ei kotimaassaan niin ainakin naapurimaassa jossa on sama kulttuuri? Lapset eivät osaa sopeutua kun vanhemmat eivät sopeudu, siitä on esim Tanskassa tullut ongelma. Siellä syytetään vanhempia jotka ovat 'pettäneet lapsensa'. Pahimmat rikollistapaukset halutaan eristää saareen josta on paluu esi-isien maahan mutta ei enää Tanskan mantereelle.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu