Puheenaihe

Mielipide: Askartelu ja palloheitto eivät riitä vanhusten viriketoiminnaksi – "Miksi meille ei tarjota jotain järkevää toimintaa?"

Ei vanhusten fyysisen kunnon ylläpitoon riitä se, että piirissä istuen kerran viikossa heitetään kumipalloa sylistä syliin. Se lieneekin halvin tapa saada jokin ruumiinosa liikahtamaan, kirjoittaja suomii. Kuvituskuva.

Päivi Tuovinen

Palloleikin sekä paperin silppuamisen ja liimaamisen sijaan hoivakoteihin pitäisi tuoda oikeanlaista viriketoimintaa, kuten kuntoilulaitteita, joilla tuetaan vanhusten fyysisen kunnon ylläpitoa, kirjoittaja vaatii.

Vanhustenhoidon parhaita asiantuntijoita olemme varmaankin me vanhukset itse. Suomi on todettu maailman onnellisimpien ihmisten valtakunnaksi. Uskallan kuitenkin väittää, että tässä kyselytutkimuksessa ei ole astuttu yhdenkään vanhuksen huoneen kynnyksen yli.

Vanhuuteen liittyvien ihmisarvojen kunnioittaminen elää kaikkien aikojen alennustilaa monikansallisten yritysten tulostavoitteiden puristuksessa, mutta kunnat voisivat omalla panostuksellaan asiaan vaikuttaa merkittävästi.

Kyse ei suinkaan ole mistään paremmasta kilpailuttamisen taidosta, jota kovasti on esille tuodaan tiedotusvälineissä.

Suomessa tulisi antaa jokaiselle vanhuuseläkkeelle siirtyvälle ilmainen kuntosalikortti, jota hyödyntämällä eläkkeelle siirtyvälle luotaisiin hyvät edellytykset ylläpitää fyysistä kuntoaan niin halutessaan. Nykyisin Vantaa tarjoaa tämän mahdollisuuden vasta 70 vuoden iässä ja tämä on valitettavasti aivan liian myöhään.

Vanhusten kuntosalikortti tulisi tarjota heti eläkkeelle siirryttäessä, koska siinä elämäntilanteessa on vielä totuttu lähtemään liikkeelle kodista päivittäin.

Vanhusten fyysistä kuntoa tukevia toimia tulisi aktiivisesti tukea eläkkeelle siirtymisen yhteydessä. Se olisi pieni panostus, mutta toisi varmasti merkittäviä kustannussäästöjä ihmisten ikääntymisen myötä, eli myöhäisempää sekä lyhyempää koti- ja laitoshoidon tarvetta.

Suomessa eläinten ja vankien hyvinvointiin suhtaudutaan vakavasti ja asiallisesti. Hyvä näin niiden osalta, mutta miten on vanhusten laita? Minkälaista viriketoimintaa heille on tarjolla?

Todennäköisesti vanhukset kuuntelevat lukittujen ovien takana pelkästään korvissa vinkuvaa tinnitusta, ettei tarvitse maksaa rojalteja. Yhteisissä tiloissa harrastetaan saksilla tapahtuvaa paperin silppuamista, jota lapset tekevät joskus ennen esikouluikää.

Pidetäänkö meitä vanhuksia täysin idiootteina? Miksi meille ei voisi tarjota jotain järkevää toimintaa?

Ei vanhusten fyysisen kunnon ylläpitoon riitä se, että piirissä istuen kerran viikossa heitetään kumipalloa sylistä syliin. Se lieneekin halvin tapa saada jokin ruumiinosa liikahtamaan.

Palloleikin sekä paperin silppuamisen ja liimaamisen sijaan hoivakoteihin pitäisi tuoda oikeanlaista viriketoimintaa, kuten kuntoilulaitteita, joilla tuetaan vanhusten fyysisen kunnon ylläpitoa. Se on kaiken hyvinvoinnin ja toiminnan perusedellytys.

Lisäksi tarvitaan liikkumista helpottavia liikeratojen venyttämistä, tietysti hyvän musiikin soidessa taustalla. Tämä olisi sitä oikeaa viriketoimintaa, jolla vanhukset vedetään aktiiviseksi ja tyytyväisiksi.

Mutta mikä onkaan todellisuus. Vanhukset tainnutetaan vuoteisiinsa lääkityksen voimalla. Jos jollain on vielä voimia nousta sängystä lääkityksen jälkeen, niin hänet lukitaan huoneeseensa. Tarjolla on korkeintaan päivänvaloa ikkunasta. Se kun ei maksa mitään.

Vanhus Vantaalta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vanhusten hampaat ja ikenet ovat huonossa kunnossa – Kun hampaita ei pestä ja mehut maistuvat, suussa muhii jatkuva happohyökkäys27.2.2019 07.15
Vanhuspalvelupomo: Myös Vantaalla on havaittu epäkohtia vanhusten hoivapaikoissa 10.2.2019 08.35
Vanhus voi valittaa hoivakodistaan vain, jos maksaa kaiken itse tai palvelusetelillä – kuluttajaviranomainen vaatii nyt muutosta6.2.2019 07.05

Kommentit (1)

Kommentit

Paljon totta, mutta kun kunto

Paljon totta, mutta kun kunto päästetään heikkenemään ja vanhuuden hauraus iskee, on se pallonheittokin ja askartelu virkistävää. Vantaalla ei kovin seurata vanhusten yksin pärjäämistä.Äitini täytettyä 89 v, kysyin seniori-infosta, että kuinka vanhaksi vantaalaisen pitää elää, että hänen tilanteensa yksinasuvana kartoitetaan, en oikein saanut vastausta, tosin palveluntarpeen arviointi järjestyi viikossa. Päivätoimintaan pääsy oli tosi iso juttu äidilleni, ei juuri ole poissa ollut, siellä käydään kuntosalilla, jumpataan ne ketkä pystyy. Minua huolestuttaa se, että ennaltaehkäisevä päivätoiminta, resurssoidaanko siihen, nyt kerrottiin minulle, että äidilleni ei ole tulossa heti jatkoa. Pimeä syksy ja talvi on edes ollut yksi sosiaalinen ohjelma per viikko, mitä odottaa. Ja hänellä kuitenkin lähiomaisia käymässä useamman kerran viikko.Minusta päivätoiminta seura, ruokailut, kahvit, liikunta, aivojumppa, kulttuuri ovat vielä edullista ennaltaehkäisyä siihen, että kaupunki ei tarvitse kamppailla kalliiden ympärivuorokautisten hoivamaksujen kanssa tai kodinhoidon maksimikäynnit kuormittamassa. Liikunta on ehdoton, äitini on todennut monen monta kertaa, että jos ei olisi n uorempana eläkeläisenä käynyt vesijumpassa, kävellyt kilometritolkulla kesät talvet, ei olisi nyt 90v täyttäessään omilla jaloillaan rolllaattorin turivin liikkuva seniori.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu