Puheenaihe

1990-luvun merkkifarkut ovat täällä taas – ja ne ovat nyt supermuodikkaita

Muoti ei keskity enää yhteen merkkiin. -Yhtä hyvin voidaan käyttää Adidaksen tai Kapan nappiverkkareita, vaatekauppias Juha Malkavuori tietää.

Sanna Sarenius

Nuorten muotitrendit vaihtuvat yhä nopeammin.

– Siitä on kiittäminen internetin maailmaa, jonka seurauksena yhä nuoremmat ovat entistä tietoisempia, missä mennään, Järvenpään Beamhillin yrittäjä Juha Malkavuori tietää.

Malkavuori avasi ensimmäisen vaateliikkeensä vuonna 1986. Beamhill muutti nykyisiin tiloihin vuonna 1990. Lisäksi miehellä on kaksi muuta liikettä Helsingissä.

Reilun kolmenkymmenen vuoden aikana Malkavuori on nähnyt monet nuorisomuodin vaihtelut.

Beamhillissä myydään nuorten street -muotia, jonka lisäksi valikoimaa löytyy aikuisemmille miehille ja naisille. Lisäksi myynnissä on kattava valikoima farkkuja.

Viime vuosina merkkivaatteista kiinnostuneiden keskuuteen on noussut aivan uusi kuluttajakunta.

– Tällä hetkellä varsinkin nuoret kundit ovat todella kiinnostuneita pukeutumisesta, brändeistä ja merkeistä, aivan eri tavalla kuin tytöt. Tytöt ostavat useammin halvempia vaatteita, heittävät roskiin ja ostavat taas uudet.

Kaikkein suosituimmat merkit jaksavat kiinnostaa sekä tyttöjä että poikia.

– Adidas on ollut suosittu merkki jo jonkin aikaa ja on yhä. Siitä nuoret tytötkin ovat kiinnostuneita. Samoin muutamista muista suosituimmista merkeistä, kuten Calvin Klein ja Tommy Hilfger.

Levikset ovat tehneet paluun farkkumaailmaan.

– Myös nuoret ostavat nyt 501-mallia. Naisille löytyy Leviksissä istuvampiakin malleja, korkeampaa vyötäröä ja stretchiä, mutta perus 501:nen on samanlainen kuin se on ollut aina ennenkin.

Levisten käyttäjät ovat niitä, jotka ovat käyttäneet niitä aina, tai sitten nuoria trendityyppejä, mutta eivät oikeastaan mitään siitä väliltä.

– Tosin Levis ainoastaan ei enää ole se ainoa juttu, on monia muitakin.

Tänä päivänä enää jokin yksi tietty brändi ei ole ylivoimaisesti ylitse muiden, vaan suosittuja merkkejä on paljon.

Merkkitietoisuus on myös laajentunut kaikkiin mahdollisiin asusteisiin kengistä päähineeseen. Uutena erilaiset vyölaukut ja kaikenlaiset pikkulaukut, jotka ovat nyt nuorilla, erityisesti kundeilla supertrendikäs juttu.

– Niitä ei ole vielä kaikilla, mutta jos mietitään esimerkiksi kesää, kun asusteena on farkut ja teepaita, ja mukana pitää olla kännykkä lompakko. Pikkulaukun avulla viimeinkin ongelma on ratkaistu.

Vyölaukkua ei tosin käytetään enää niinkään vyöllä, vaan joko selässä tai edessä poikittain.

Kengissä näkyy paksuja pohjia ja värivaihtoehtoja on loputtomasti.

– Valikoimasta löytyy paljon vanhoja juoksukenkämalleja eri väreissä. Usein katsellaan kiinnostuneena värillisiä malleja, mutta lopulta päädytään kuitenkin mustiin. Karhuissa otetaan värillinen, koska se on niissä se juttu.

Sporttisia merkkejä näkyy paljon katukuvassa ja ysäri vaikuttaa vahvasti.

Myös puseropuolella svetareissa ja teepaidoissa näkyy paljon vaikutteita 90-luvulta.

– Puserot ovat löysempiä. Jossakin vaiheessa paidat olivat aika kapeita ja istuvia, mutta sitä oikeastaan enää ole.

Nuorisomuoti vaihtuu nopeasti. Vaatekauppias joutuu kuitenkin tilaamaan valikoiman vähintään puoli vuotta aikaisemmin.

– Pitää vaan yrittää tietää etukäteen. Nyt näyttää, että tulevaisuudessa alkaa näkyä taas todella leveitä räp-housuja. Ensimmäiset merkit niistä on jo nähty.

Nuorisomuoti

Nuorisomuoti ja trendit elää ja vaihtuu nopeasti tänä päivänä internetin ansiosta.

Esimerkiksi Kanye West ja muut räppärit vaikuttavat nuorten muotisuuntauksiin.

Tällä hetkellä ysäri ja sporttiset merkit näkyvät nuorten pukeutumisessa.

Vaikka Levikset ovat tehneet paluun, tänä päivänä malleja on 501:n lisäksi laajemmin tarjolla.

Nuorisomuoti ei tänä päivänä keskity yhteen merkkiin, vaan eri merkkejä ja brändejä näkyy nuorilla kaikissa asusteissa jalkineista päähineeseen.

Tämän hetken nouseva trendi nuorten keskuudessa on erilaiset vyölaukut ja pikkulaukut.

Nyt näyttää, että tulevaisuudessa alkaa näkyä todella leveitä räp-housuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (1)

Kommentit

Ehkä 501 oli muotia 90

Ehkä 501 oli muotia 90-luvullakin, mutta oikeasti Levi's oli kovin juttu 70-luvun alussa, kun niitä sai vain Vuorikadulta.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu