Puheenaihe

Keskellä Myyrmäkeä on ainutlaatuinen paikka, jossa perunat kasvavat ilmassa – antaa jopa 10-kertaisen sadon tavanomaiseen verrattuna

Metropolian Myyrmäen kampuksen osaamisaluepäällikkö Jari Olli (keskellä oikealla) ja Siukkula Oy:n toimitusjohtaja Raine Hermans ovat innoissaan uudesta testilaboratoriosta. Marika Lumme

Ilmassa kasvavia perunoita, vesiviljeltyä humalaa ja kananmunakennoissa rentoutuvia sirkkoja. Tätä kaikkea löytyy Metropolia-ammattikorkeakoulu Myyrmäen kampukselta.

350 neliön suuruiseen halliin on rakennettu urbanfarmlab, joka on testilaboratorio ja oppimisympäristö. Laboratoriota hyödynnetään opetuskäytössä ja siellä omia tuotteitaan kehittää parhaillaan viisi startup-yritystä.

– Bisnesten käynnistyttyä, siirtyvät yritykset sitten vähitellen tarkoituksen mukaisempiin tuotannollisiin tiloihin, kertoo Metropolian Myyrmäen kampuksen osaamisaluepäällikkö Jari Olli.

Perunan ilmaviljelyssä vartta voi viljellä uudelleen.

Ollin mukaan vastaavaa kokeilua ei ole Suomessa tehty aiemmin.

– Urbaanien ruoantuotantoteknologioiden lisäksi tavoitteena on rakentaa täysin hiilineutraali kaupunkiviljelyn ekosysteemi, kertoo Metropolian projektipäällikkö Riikka Kuusisto.

Kuusiston mukaan kyseessä on poikkeuksellinen kokonaisuus, jossa kokeillaan kiertotaloutta. Salaattiviljelyn hävikkiä hyödynnetään sirkkojen ravintona ja sienten tuottamaa hiilidioksidia käytetään puolestaan salaattiviljelyssä. Sirkat puolestaan voivat toimia proteiininlähteinä useissa eri sovelluksissa.

Perunan juuret, joissa sato kasvaa, ovat suojassa.

 

Olli korostaa kaupungistumisen lisäävän tarvetta uusille ratkaisuille. Hän tietää monen arvostavan lähellä tuotettua ruokaa.

Yksi laboratorion yrittäjistä on Siukkula Oy, joka kasvattaa perunoita ilmassa. Yrityksen toimitusjohtaja Raine Hermansin mukaan yrityksen tavoitteena ei ole tuottaa perunoita kuluttajille vaan kehittää markkinoille viljelylaitteisto, joka sopii vaikkapa kerrostalo-asuntoon. Markkinoille laite on tarkoitus saada jo loppuvuodesta.

Ilmaperunan kasvatus perustuu aeroponiseen tuotantoon, jossa perunan juuret kasvavat ilmassa ja niihin sumutetaan valolta suojatussa kasvatusyksikössä juuri oikea määrä vettä ja ravinteita.

Laboratoriossa kasvavat urbaanilla tavalla myös sienet.

 

– Maassa viljeltynä yksi perunanvarsi tuottaa 4–6 mukulaa. Ilmaperunatuotannossa yhtä vartta kohden olemme saaneet kasvamaan 40 perunaa. Tavoitteena on jopa sata pienikokoista perunaa. Pääpointti on se, että ilmaviljelyssä samaa vartta voi viljellä uudelleen, Hermans selvittää.

Koko laboratorion idea lähti Ollin ja Kuusiston hullusta ajatuksesta. Olli kertoo haaveilleensa jo vuosien ajan testilaboratorion toteuttamisesta. Viime syksynä kävi ilmi, että Helsingissä ryhmä kaupunkiviljelijöitä etsi tilaa vastaavalle testilaboratoriolle ja yhteistyöyrityksiä oli jo saatu mukaan. Myyrmäestä löytyi vapaa halli ja joukko yhdisti voimansa. Sitra rahoittaa hankkeen ensimmäistä vuotta. Mukana olevat yritykset maksavat Metropolialle palvelumaksun.

Laboratorion keskellä on iso sirkkakontti, joka täyttyy kymmenillä sirkkalaatikoilla. 

 

Testilaboratorion on tarkoitus jäädä pysyväksi ja kasvaa. uusi startup-yrityksiä otetaan mukaan edelleen.

– Katollakin on paljon tilaa ja löytyy aurinkopaneelit, näitäkin voisi hyödyntää. Myyrmäen kampuksella on 4 000 ihmistä, joten ideoita varmasti riittää, Olli suunnittelee.

Lisäksi tulevaisuuden suunnitelmissa on kehittää syntyneitä ideoita edelleen. Viljelmiä voidaan automatisoida, kehittää hallittavuutta ja ideoida erilaisia designeja.

Ilmaperunaviljely on mahdollista Siukkula Oy:n toimitusjohtaja Raine Hermansin mukaan milla tahansa perunalajikkeella.

 

Kuusisto sanoo ilahtuneensa opiskelijoiden innostuksesta osallistua laboratorion pystyttämiseen. Mukana on ollut esimerkiksi kemian- ja biotekniikan opiskelijoita.

– Moni on jo kysellyt muun muassa harjoittelupaikkoja laboratoriosta, Olli kertoo.

Ruokaviljelyn uusi aika

Metropolian ammattikorkeakoulun Myyrmäen kampuksella aloittaneessa Urbanfarmlab

-kokeilussa kasvatetaan ruokaa sisätiloissa kaupungin ytimessä.

Yritykset kasvattavat sieniä, yrttejä, salaattia, marjoja, sirkkoja, ilmaperunoita, levää

ja humalaa Myyrmäen kampuksen varastohallissa.

Sisäviljelyn ansiosta ruokaa voidaan tuottaa ympäri vuoden.

Kyseessä on Metropolian ammattikorkeakoulun, Sitran, Little Gardenin, Entocuben, Helsienen, Siukkulan ja Redonon yhteisprojekti.

Projekti on osittain Sitran rahoittama. Sitra rahoittaa projektia noin 100 000 eurolla.

Turbiini yrityskiihdyttämö on Vantaalla jatkossa laboratorion yhteydessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hyönteisvillitys laantui jo – Fazer lopetti molempien sirkkaleipien valmistuksen6.3.2019 17.16
Jauhelihan suosio poikii mitä ihmeellisempiä uutuustuotteita: sirkkoja, kauraa tai heti valmista lihamassaa7.9.2018 13.49
Marjatila lopetti mansikanviljelyn 30 vuoden jälkeen – keskittyy nyt suomalaisille tuntemattomaan supermarjaan27.7.2018 06.42
Perunoiden viljely onnistuu myös parvekkeella – "Ei tämä mitään astrofysiikkaa ole"17.5.2016 10.20

Kommentit (4)

Kommentit

Hienoa! Tätä lisää. Myyrmäki

Hienoa! Tätä lisää. Myyrmäki on täynnä 70-luvun kerrostaloja, joiden alin kerros on varattu jonninjoutavaan toimintaan. On verkkokomeroita romuille, kylmäkellareita tyhjillään, uima-altaita energiasyöppöinä jne. Putkiremontin yhteydessä tilat tuottavaan järkikäyttöön, vaikka perunan viljelyyn! Mitä järkeä tuoda "pottumaana" tunnettuun Suomeen perunoita Egyptistä, Marokosta jne?

Hienoa ja niiiiin klassisen

Hienoa ja niiiiin klassisen suomalaista - kun sinä et tarvitse sitä verkkokomeroa, niin ei muuta kuin muiltakin pois ne verkkokomerot. Jessus mitä soopaa....

Miksi pitää käyttää

Miksi pitää käyttää lämmitettyä tilaa romun säilyttämiseen? Jätettä, jotka perikunta sitten kuskaa kaatopaikalle.

Tosihieno innovaatio, joka on

Tosihieno innovaatio, joka on vietävissä paitsi yrityksiin Suomessa, myös teknologiavientinä ulkomaille. Olutpanimo esimerkiksi voi kasvattaa itse tarvitsemansa humalan eikä sitä tarvitse tuoda ulkomailta. Jotkut ravintolathan ovat jo ottaneet tekniikan käyttöön ja tarjoavat tuoreita, juuri poimittuja perunoita annoksissaan. Tämä on hyvä uutinen. Tässä on kysymys paljon ihan muusta kuin myyrmäkeläisten romukellareiden uusiokäytöstä.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu