Puheenaihe

Perheiden määrä laskee yhä – tällaisia ovat nyt Suomen yleisimmät perheet

Aviopari, jolla on lapsi tai lapsia on Suomen toiseksi yleisin perhemuoto. Tämän perhemuodon kokonaismäärä on kuitenkin viime vuosien aikana vähentynyt huomattavasti.

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Perheiden määrä Suomessa on parissa vuodessa laskenut lähes 7 000 perheellä. Samoin perinteinen perhemuoto – aviopari ja lapsia – on menettänyt merkittävästi suosiotaan: 2010-luvun kuluessa näiden perheiden määrä on kutistunut peräti runsaan 42 000 perheen verran. 

Suomen yleisin perhemuoto on kuitenkin ilman lapsia elävä aviopari, sillä heitä on nyt hieman yli 530 000 perhettä.

Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuoreimmasta tilastojulkistuksesta. 

Lapsettomien avoparien määrä jatkaa yhä kasvuaan: vuodesta 2017 vuoteen 2018 näiden perheiden lukumäärä kasvoi yli 2 500 perheellä. Pelkästään 2010-luvulla tämä perhemuoto kasvatti suosiotaan lähes 25 000 perheellä.

Samaa sukupuolta olevien avioparien määrä kasvoi hieman yli kolmellasadalla, kun taas rekisteröityjen parien määrä pieneni vajaalla kahdellasadalla. 

Kehitys on luontainen jatkumo maaliskuun alusta vuonna 2017 voimaan tulleesta avioliittolain muutoksesta, jonka seurauksena osa rekisteröidyistä pareista on muuttanut parisuhteensa avioliitoksi eikä uusia rekisteröityjä pareja ole voinut enää muodostua. 

Perheiden keskikoko oli viime vuonna 2,75. Vielä vuonna 1990 perheissä oli keskimäärin kolme henkilöä. Perheisiin kuului kolme neljäsosaa väestöstä eli 4 034 000 henkilöä, 21 503 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Perheisiin kuuluvien osuus on pienentynyt tasaisesti. Vielä vuonna 1990 perheisiin kuului 82 prosenttia väestöstä.

Suomessa on tällä hetkellä kaikkiaan 1 469 000 perhettä. Perheiden määrä jatkoi viime vuonna jo vuonna 2017 alkanutta pienenemistään ja väheni 2 800 perheellä.

Määrän pieneneminen on nyt lähes samalla tasolla kuin määrän vuosittainen kasvu vielä muutamia vuosia sitten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (3)

Kommentit

Kahden parisuhteessa olevan

Kahden parisuhteessa olevan aikuisen muodostama talous ei ole perhe, vaan pariskunta.

Matalapalkka pätkätyö maassa

Matalapalkka pätkätyö maassa ei synny mitään.

Lisäksi kun kantaväestöä

Lisäksi kun kantaväestöä syrjitään törkesti kehitysmaalaisten vetelehtijöiden eduksi. Vihervasemmisto haluaa ajaa vientiteollisuuden työpaikat maasta ulos. Suomen tulevaisuus näyttää oikeesti niin synkälle, että ei tänne kannata mitään lapsia tehdä!

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu